Tää on ollut niin hyvällä tavalla tehokas viikonloppu, että vitsit miten mulla on hyvä fiilis.
Perjantaina iski kunnon järjestely- & roudaamiskärpänen, ja kun lopultakin saatiin viimeisteltyä eräs työpöytäprojekti loppuun (josta kuulette lisää myöhemmin), niin lauantai-iltaan mennessä meillä oli koko ruokailutila-olohuone -vaihtanut järjestystä ja joitain muutoksia tapahtunut muissakin huoneissa.
Tää olohuoneen muutos on kuitenkin kaikkein mittavin ja selkein, koska yhtäkkiä koko huone tuntui saavan monta neliötä lisää tilaa.


Paljon on vielä tekemistä, mutta kokonaisuus alkaa sentään jo hahmottua. Halusin tässä vaiheessa päästä näyttämään meidän aarteen, joka saatiin haltuumme viime viikolla, mutta saatiin vasta tän raivauksen ja huonekalutetriksen pelaamisen jälkeen kunnolla paikoilleen: meidän uuden ruokapöydän.
Tää lankkupöydän kansi on tehty käsityönä meidän toivomien mittojen mukaan paikallisen pienyrittäjän toimesta.
Metalliset pukkijalat löydettiin budjettiratkaisuna Ikeasta – tosin mentiin kyllä maku edellä, vaikka Ikea-jalkoihin päädyttiinkin. Haluttiin säilyttää puun pinta mahdollisimman luonnollisena, jotta puun omat kuviot ja sävyt pääsisivät esiintymään edukseen, mutta pöydän pinnassa on myös hiukan lämpimään sävyttävä vahakäsittely, jotta pinta kestää käyttöä ja hylkii jonkin verran nestettä.
Pukkijalat ovat oikeastaan tummanharmaat, ja ne saatetaan vielä maalata mustaksi, jos niiden sävyero mustiin pinnatuoleihin verrattuna alkaa häiritsemään liikaa.
Pinnatuolit ostettiin käytettyinä, huonokuntoisina ja valkoisina.
Hiottiin niistä vanhaa maalia pois ja maalattiin kokonaan mustaksi, ja ei kyllä voi sano muuta kuin että kyllä se vaiva kannatti. Vähän vielä harkitaan tuolien lakkaamista, jos se tekisi maalipinnasta kestävämmän – yksi tuoleista ehti jo napata jostain naarmun, vaikka onhan sellaiset toki aika helppo piilottaa vaikka mustalla tussilla.




Mutta käytännössä tää kokonaisuus on just sitä mitä mä visioin, ja sellainen josta Roopekin osaa olla iloinen, että onneksi visioin:
Kummatkin ollaan sitä mieltä, että tää on ihan täydellinen lankkupöytä.
Mitä te pidätte?
Tuo pöydän alla oleva räsymatto saa väistyä heti, kun löydetään tilalle joku riittävän iso ja kaunis, parin ensisijaisemman sijoituskohteen jälkeen. Kuten kirjahyllyn, koska Roopella on niin paljon tiiliskivimäisiä koulukirjoja, jotka täyttää tän ihanan pöydän alta aikayksikön, jos ei löydetä niille muuta sijoituspaikkaa… Se on mun kauhukuva.
26 Responses
Vau, tosi hieno pöytä! Osaatko sanoa mitä puuta ja minkä sävyistä vahaa on käytetty kanteen?
Kiitos! Lankkujen puu on mäntyä, ja ilmeisesti siihen on käytetty Osmo Color -merkkistä vahaa, mutta sävystä en valitettavasti osaa sanoa. Laitoin vaan kuvan meidän parketista ja pyysin tähtäämään vähän siihen suuntaan. 😀
Tuo pöytä on kyllä kaunis! Simppeli, mutta silti niin eläväinen.
Kiitos! Tosi hyvin sanottu, hienovarainen käsittely ja rauhallinen kokonaisuus, niin itse se materiaali pääsee parhaiten oikeuksiinsa. 🙂
toi on vaan niin täydellinen!
Eikö! Nyt vois varmaan pitää tuparitkin pian. 😀 ♥
aa oon himoinnut lankkupöytää kanssa jo pitkään, mutta saanut aikaiseksi ostaa puuta tai putkia. Vois kokeilla jos iskä osais tollasen valmistaa :'–D
Kuulostaa hyvältä! Me ei ihan viitsitty tässä(kin) lähteä itse nikkarointilinjalle, vaikka en voi kieltää etteikö se olis käyny mielessä (Roope ei ollu ihan yhtä innostunu). Ja lopputulosta katsoessa voi olla tyytyväinen, että antoi oikeesti asiansa osaavan ihmisen hoitaa homman. 😀
Apua miten ihanalta näyttää!! Just sellainen unelmapöytä ja -tuolit (ja jopa toi hedelmäkori, heh), mitä itsekin himoitsen keittiöön. 🙂
http://murroskohta.blogspot.de
Kiitos! Kiva kuulla että kokonaisuus miellyttää, vaikka tila muuten vähän kesken onkin! 😀
Vau, tässä on sitä jotain mitä mä haluun mun tulevalta ruokapöydältä ♥ Ja noi tuolit, IHANIA!
Kiitos! Voin kuvitella sun fiilikset, mullekin tää on pitkäaikaisen sisustushaavekuvan täyttymys! ♥
Ihana pöytä ja tuolit. Kyllä se sopiva matto varmasti löytyy.
Osallistu kastehelmi kulhojen (6) arvontaan mun blogissa.
Kiitos! Löytyy se, kun vaan osaisi päättää ensin! 🙂 Saatanpa osallistuakin, kiva kun kerroit!
Voi Helmi! On meillä arkkareilla samanlainen maku. �� Tää sun blogikirjoitus pomppas esiin kun etsin mistä puusta saisin teetettyä lankkupöydän. Mitä puuta tää teidän on?
Moi Sonja! 😀 Puu on rakkautta<3 Nää lankut on mäntyä, ja päällä kevyesti lämpimään sävyttävä vaha!
Oi että!! Onneksi eksyin tälle sivustolle, meinaan olen metsästänyt ennenkaikkea SIROA lankkupöytää, josta saada inspiraatiota!! Joten nyt mun on pakko kysyä, että missä tä paikka sijaitsee, jossa teetitte tuon kannen ja paljon se teille kustansi?:) Meidän suvussa, kun ei valitettavasti oo ketään tämän alan kädentaitajaa, niin parempi varmaan luottaa ammattilaiseen 🙂
Kiva kuulla että tykkäät! Tää meidän pöytälevy kustansi parisen sataa euroa (siihen päälle käytiin itse ostamassa noi jalat, 40e), ja kyseisen tekijän facebook-sivun löytää nimellä "Lankkutuotteet". 🙂
Ihana pöytä! Onko mahdollista udella pöytälevyn mittoja? 🙂
Kiitti! 🙂 Toki! Tää taitaa olla 140 cm pitkä ja vähän vajaa 90 cm leveä, eli semmonen pienehkön neljän hengen ruokapöydän kokonen.
Mistä ostitte nuo pukkijalat? Upea pöytä!
Kiitos! Ne on ikeasta. 🙂
Upea lankkupöytä ja upeita ideoita blogissasi (lankkupöytä pinnijaloilla jo testattu!) Olen itse kääntänyt internetin pukkijalkavalikoiman ympäri ja alan itsekin kääntymään Ikean kannalle! Onko pukkijaloja kiinnitetty levyyn ja onko nämä ikean versiot toimineet hyvin keittiön pöydässä? 🙂
T. Hilkka
Moikka! Pahoittelut että kesti vähän vastata! Kiitos paljon kehuista, ihanaa jos oot saanut näistä inspistä! 🙂
Noiden pöydän pitkittäissuuntaisten lankkujen alla on vaakasuuntaiset lankut, joihin nuo pikkujalat tukeutuvat. Niitä ei siis ole erikseen kiinnitetty pöytälevyyn, kun todettiin, että eivät ne kiinnittämällä sen tukevammaksi tulisi. Pöytälevy on kumminkin niin painava, että se dominoi jalkoja tukevuudessa: jos nousee pöydästä ylös niin, että kolauttaa kovasti pöytälevyyn, koko pöytä liikahtaisi siitä huolimatta, onko jalat kiinni siinä vai ei. Jos tämän haluaisi välttää, niin jalkojen pitäisi olla pöytälevyä painavammat, ja se meinaisi kyllä sitten jo jotain tosi painavaa.
Ja Ikean jalat ovat ikean jalat, niissä on hyvät ja huonot puolensa. Laadussa voi olla kappalekohtaisia eroja, ja ainakin meillä matto estää niitä klenkkaamasta turhia. Mutta ovat kuitenkin toimineet ihan hyvin, ja hintansa puolesta voin niitä hyvin suositella.
Moi! Mieletön pöytä! Aloittelen just oman lankkupöytäni väsäilyä, ensimmäisiä projektejani ikinä, ja infoa etsiskellessä päädyin tännekin. Kiinnostaisi tietää, millaisia ratkaisuja pöytälevyn teossa on käytetty, ovatko lankut kiinni toisissaan yksin vaakatuilla, ovatko nämä vaakalankut (ihanko tosiaan lankut?) kiinni ruuveilla (?) jokaisessa pöytälankussa jne., kaikenlaiset yksityiskohdat? kiva, jos vielä näin monen vuodenkin päästä eksyt vastaamaan!
Moi! Kiitos! <3 Valitettavasti mä en oo kotona Suomessa nyt ja palaan vasta helmikuun lopussa, eikä mulla oo mukana yhtään kuvaa pöydän alapuolesta. D: Oon täysin muistikuvieni varassa, eikä ne oo täysin selkeät, mutta koitan selittää:
Siellä on pöydän pohjassa kummassakin päädyssä (ei liian päädyssä, ehkä 30-40cm reunasta) kaksi kapeampaa lautaa/lankkua. Paksuus varmaan 5cm luokkaa, korkeus alhaalta ylöspäin ehkä max. 10 cm. Ne on myös kulmista alaspäin viistetty niin, ettei niihin lyö liian helposti polveaan. Ne ei mee leveyssuunnassa ihan pöydän reunasta reunaan, vaan just sen verran, että ylettää sopivasti reunimmaisiinki lankkuihin.
Päällilankut on sit kiinnitetty näihin kahteen, mutta en oo varma, miten. Oletettavasti ruuveilla tai jollain sellaisilla, en tiedä oikeista termeistä, mutta niin, ettei ruuvit kuitenkaan näy tuolla pöydän päällipuolella ollenkaan. Ehkä siellä on joku liimaus myös, tukevasti ne kyllä ainakin on kiinni. Jalkoja ei oo kiinnitetty pöytään, ne tukeutuu just näihin alle oleviin välipuihin. Ainoa asia, mikä tekee tästä pöydästä vähän huteran, on se, että jalat on aika hepposet (ja ikea-tyyliin ei ihan 100% tasapainossa) ja levy niin painava. 😀 Mut toisaalta, ainakin ne on tarpeen vaatiessa vaihdettavissa!
En nyt tiiä, oliko tästä mitään apua. ? Mutta iloa ja onnea pöydän väsäilyyn!