Voisin kirjoittaa meidän leppoisesta juhannuksesta saaressa mökillä, tai töissä maastotutkimuskierroksella koetusta kesän ensimmäisestä hyttyshyökkäyksestä, jonka jäljiltä oon kuin rokkorautinen. Voisin kirjoittaa ajatuksista, joita Istanbulin lentokentällä tapahtunut kamala itsemurhapommi-isku on mussa aiheuttanut – me kun oltiin siellä myös vasta kuukausi sitten Valencian lentovaihtojen yhteydessä useampi tunti. Voisin kertoa kodin edistysaskeleista, mutta ne sopivat paremmin erilleen tästä.
Mun yleisimmät höpötysaiheet on aina sää, uni ja niihin verrannollistettava yleinen fiilis. Ne kun vaan jotenkin määrittelevät kaiken; miten päivät lähtevät käyntiin ja miten viikot rullaavat eteenpäin. Ja yleistä tai ei, siitä mä nyt tälläkin kertaa selitän.
Oon viime viikkoina nukkunut paljon, ja jotain taianomaista virkistymisbuustia odotellessa huomannut, ettei ne vuoden varrella kroonistuneet univelat ihan noin vaan lähdekään. Kun en talvella voinut nukkua niitä kaipaamiani talviunia, ne ovat jääneet rästiin. Ja nyt mä nukun kesäunia. Kun yhtenä väsyneen hämäränä päivänä päätin ottaa töiden jälkeen päiväunet eikä kukaan ollut herättämässä, havahduin seuraavan kerran hetkeksi hereille vasta yhdeksän tunnin päästä aamuyöllä. Juhannusta vietettiin saariston raikkaassa meri-ilmassa luonnon ympäröimänä, ja siellä nukuin lähes kahdentoista tunnin yöunia ja siihen päälle päiväunitorkkuja.
Mun viime aikojen suurin saavutus on unirytmin kääntäminen siihen suuntaan, että osaisin mennä iltaisin jo lähempänä yhtätoista nukkumaan. Se on haastavaa kun vanhat tavat on niin tiukassa, mutta tosi tarpeellista, jotta aamuseitsemältä herättyäänkin pysyisi virkeänä koko työpäivän ilman nuokkumista.
Toki se meinaa, että työpäivän päättymisen ja nukkumaanmenon väliin jäävä aika on tosi pieni. Varsinkin jos käy jossain kavereiden kanssa, lepää töiden jälkeen hetken tai vaikka kokkaa, niin eihän siinä kerkeä sen lisäksi oikein mitään muuta. Ylipäätänsä tämmönen suorittajakin ehtii iltapäivien aikana niin hirveän vähän mitään, kun yhtäkkiä pitäisikin olla jo nukkumassa.
Nää saattaa kuulostaa ihan itsestäänselvyyksiltä, mutta oikeesti, tämmöset säännölliset työajat ja nukkumisen ja priorisoiminen on mulle ihan uusi asia. Ei töissä voi vaan painaa päätä pöytään ja ottaa powernappeja, vaikka koulussa joillain väsyneillä luennoilla niin voisikin tehdä. Mä oon luonnostaan iltavirkeitä ihmisiä ja olisin tehokkaimmillani vasta tosi myöhään illalla, jonka vuoksi musta tuntuu helposti ihan ajanhukalta mennä nukkumaan, kun yössä olisi paljon tunteja hyödynnettävänä. Kun vaikkapa askarteluprojektit sai aiemmin pakerrettua yhdessä yössä valmiiksi, on aika outoa jakaa se homma monelle illalle.
Blogissakin on hiljaisempaa, kun en yhtäkkiä voikaan valvoa öitäni kuvien tai postausten parissa. Jonossa on useampi postaus ja esimerkiksi Tšekin matkan kuvat odottavat vieläkin käsittelyä…
Mutta toisaalta, se aika mikä on ollut blogilta pois on mitä todennäköisimmin mun hyvinvoinnille vain hyväksi, ja kaikki kotiin ja kavereihin laitettu aika on just sitä miten kesäni haluaisinkin viettää.
Onko täällä muita pidemmän ajan myötä kerääntyneiden univelkojen kanssa painivia kesäunisia?
Sunnuntaina viimeistään juttua yhdestä diy-jutusta jota oon tän viikon vääntänyt, ja ensi viikolla meidän viimein valmistuneesta ruokailutilasta. ♥