






Nää on aika varmaan tän vuoden viimeiset asukuvat! Ei oikein riitä aika eikä valo kuvaamiseen (puhumattakaan miten jäätäviksi noi kuvausolosuhteet ovat muuttuneet), vaikka joitain uusia asuja onkin viimeaikoina pyörinyt päällä. Sain joululahjaksi muun muassa tuon herkullisen värisen pipon, mutta tunnustan myös eksyneeni pitkästä aikaa vähän shoppailemaankin. Jos joululahjojen etsimistä ei lasketa, en oo käynyt vaatekaupoissa ikuisuuksiin. Tein joitain ”en muistanutkaan että halusin tämmösen” -täsmälöytöjä lähinnä kevättä ajatellen, ja jotkut mieleenpainuneet tilasin jälkeenpäin netistä, kun kaupasta ei löytynyt sopivia kokoja. Ei kai siinä muuta outoa oo kuin että en muista, milloin ikinä oon ollut joulun jälkeisissä alennusmyynneissä shoppailemassa. Ei oo tuttu tapa.
Noin suunnittelematonta rahankulutusta seuraa väistämättä pieni morkkis, varsinkin kun on muuttokin kaikkine hankintoineen vielä edessä. Mutta toisaalta en kyllä vielä kadu ainuttakaan mun ostoksista: se poislaitettavien vaatteiden säkki on jatkuvasti paisunut ja oon hyvää vauhtia kuluttamassa kaikkia mun nykyisiä lempivaatteita puhki kerralla! Puol vuotta sitten ostetuissa farkuissa meinaa sisäreidestä rispaantua saumat, vuosi sitten ostetuissa nilkkureissa on kulunut sisäpuolelta kantapäästä nahka puhki, ja lista jatkuu. D:
Mulla on muuten aika ristiriitainen fiilis sen suhteen, että tekisinkö semmosen ”mitä sain joululahjaksi” -postauksen vai en. Toisaalta takaraivossa kutittaa, että semmoset postaukset on vähän epäkorrekteja ja kalliiden lahjojen turha hypettäminen voi aiheuttaa turhaa kateutta ja mielipahaa, mutta toisaalta oon ite utelias ihminen ja tykkään lukea muiden tekemiä joululahjapostauksia. Tällä viikolla tommosia postauksia on näkynyt Facebookin bloggaaja-ryhmissä niin paljon, että oon ehtinyt lukea monia. En tunne muiden lahjoista kateutta tai omista lahjoista harmia – ennemmin päinvastoin, oon ollut tosi iloisesti yllättynyt kaikesta, eikä mun elämästä käytännössä puutu mitään erityistä. Meillä on yleisesti ottaen ollut tosi yltäkylläisiä jouluja, mutta kun näiden viime vuosien aikana nuo perinteiset joulut ovat harvenneet, oon myös kokenut, millaista on olla se tyyppi, joka katselee sitä perinteistä lahjojenjakoshowta sen henkilön silmin, joka saakin vain yhden epäsopivan lahjan samalla, kun ympärillä kaikilla muilla on kasapäin itse itselleen etukäteen valitsemia kalliita toivelahjoja. Sellainen tilanne on tosi epämukava, vaikka olisikin saanut erikseen toisessa tilanteessa muita lahjoja, ja vaikkei toisten lahjoista olisikaan kateellinen. Ymmärrätte varmaan mitä meinaan?
Mutta vaikka niiden lahjapostausten lukeminen on mielenkiintoista, semmosten yltäkylläisten lahjasaalisselostusten lukeminen tuntuu myös jotenkin oudolta. Mä alan väkisinkin miettiä, miksi niistä kirjoitetaan (tyyliin ihan vaan sen postausaiheen, oman onnellisuuden hehkuttamisen vai itsensä korostamisen vuoksi), kun itsestä tuntuu etäiseltä ajatukselta, että omistaisi kokonaisen postauksen joululahjoille. Ehkä oon huomaamattani alkanut vähän vaalia sitä niin kovin suomalaista kellä onni on, hän onnen kätkekööt -mentaliteettia, tai sitten mun suhtautuminen materiaan ja sen hehkuttamiseen on jotenkin muuttunut kriittisempään suuntaan… Vaikea sanoa, kun ei mulla kumminkaan oo mitään semmosia postauksia vastaan. En oo aikaisempinakaan vuosina kirjoittanut tänne joululahjoista, tällä kertaa vaan jumituin vähän pidemmäksi aikaa miettimään, miksi.
Toisaalta mulla olis tässä ympärillä kaikkea semmosta mukavaa materiaa, jota en haluaisi jättää ihan huomiotta, mutta ehkäpä joku kätevimmät joululahjat & viimeisimmät lemppariostokset kokoava postaus vois olla sopiva? Saa nähdä…
Sen muuten huomaa, miten enää ei oo ihan yhtä pimeetä kuin viikko sitten. Kun ajan töihin varttia vaille kahdeksan, selkeällä säällä horisontissa hohtaa tummansinisen taivaan alla punaista. Sitten puoli viiden aikoihin kotiinpäin ajaessa ehtii juuri ja juuri nähdä samanlaisen punaisen kaistaleen, joka kituuttaa hetken taivaanrannassa muistuttamassa taakse jääneestä aurinkoisesta päivästä. Joo, täyspitkinä työpäivinä ei kauheesti kerkeä nauttimaan valosta, mutta on toi sentään jotain todistusaineistoa pikkuhiljaa pitenevistä päivistä. Vielä se kevät joskus voittaa, hyvä tälleen jo ennen vuodenvaihdetta tsempata. 🙂
4 Responses
Nää kuvat on kerta toisensa jälkeen vaan niin upeita ❤ Ihanaa vuodenvaihdetta ja kaikkea hyvää sulle 🙂
http://minttusblog.blogspot.fi/
Voi kiitos paljon! ❤ Ihanaa vuodenvaihdetta sulle myös! :>
Siiiis vitsi nää sun kuvat täällä blogissa!! Niiin upeita, millä sie otat muokkaat jne koitin etsiskellä mutta en löytäny, silmäilinkö mie vaan huonosti? 😀
Ja pääsit mun blogin linkkaa blogisi top seiskaan (ja sait ainakin yhden uuden lukijan eli mut)! 🙂
http://holyfacepalm.blogspot.fi/2016/01/link-your-blog-top-7.html
Jeee ihan huippu juttu, kiitos paljon! 😀 Enpä oo tainnu sitä minnekkään erikseen kirjottaa (tai ehkä jonnekin postaukseen vuosia takaperin, sitä ei lasketa), mutta mun kamera on Fujifilm X-t1 ja linssinä Fujinon 35mm f/1.4, ja muokkailen kaikki kuvat yleensä aina tolla Lightroom -ohjelmalla! 🙂