Olohuoneesta kauhusirkukseen

Ettei tää ehtisi unohtua ja jäädä liian epäajankohtaiseksi, kokosin tähän isosta kuvamäärästä huolimatta pläjäyksen viime lauantaisesta Bloggers’ Inspiration Day:stä ”bloggaajien olohuoneesta” ja saman illan Indiedays Blog Awards -juhlista, jossa bongailtiin & kuvailtiin kaikkia ihanan karmeita asuja!

Ihana Jenni!

Mulla ei harmikseni tällä kertaa ollut vierellä mun vakituista bloggaajaseuralaista, kun Janina estyikin pääsemästä mukaan. Siinä sitten ehti etukäteen jo vähän vatvoa mielessään, että mitä koko päivästä oikein tulisi, kun sosiaalisesta luonteesta huolimatta tuntemattomien, suurimmaksi osaksi jo valmiiksi ryhmäytyneiden ihmisten keskelle on vähän turhankin jännittävää hypätä ihan yksin. Loppujen lopuksi ne tunnit vierivät silti oikein leppoisasti, kun runttasin itteni mukavasti muiden tamperelaisten bloggaajien seuraan, niistä omaa selkäpintaa pitkin hiiviskelleistä ”yhyy anteeks en haluu olla häiriöks/vaivaks :'( ” -väreilyistä välittämättä.

Mutta siitä sisällöstä! Huomasi taas miten tie mun sydämeen käy vatsan kautta, kun ekaks muistan ne hyvät ruoat ja juomat. Santa Marian ständillä maisteltua korealaista BBQ Bulgogia tekis mieli kokeilla ihan kotonakin, ja jos saatais tyttöjen kaa aikaiseks pikkujoulut, rahtaisin sinne varmasti tommosia Fresita + Blossa-glögi -drinkkejä. Iskivät kummatkin ihan pahuksen hyvin mun makunystyrään!

Monet jonottivat manikyyripisteeseen kynsienlakkaukseen ja henna-tatuointiin, mutta mä olin niin malttamaton, että vaikka mustat kynnet olisivat sopineet mun illan asuun tosi hyvin, en malttanut odottaa niin pitkään kuin se jonotus olisi vaatinut. Sen sijaan Biozellin pisteellä puolella keväältä Brand new Face -backstage-kuvauskeikalta tuttu kampaaja letitti mulle päähän ”käärmeen”, illan asuun sopivasti.

Nelly.com:in pisteellä bongasin sellaisen lyhyen vaalean topin, joka olisi sopinut hyvin mun sen päiväisen asun hameeseen – tai ainakin jos kokonaisuudesta olisi halunnut tehdä vähän juhlavamman. Puntaroin tuota edeltäneenä päivänä kahden topin välillä, joista toinen oli parempi väriltään ja toinen malliltaan, ja Instagramissa teidän mielipidettä kysyttyäni lopulta päädyin siihen valkoiseen, joka sai enemmän kannatusta. Sitä asua ei vielä tällä erää saatu ikuistettua, mutta tykkäsin siitä niin kovin, että todennäköisesti se näkyy täälläkin vielä joskus. Mun hamekokeilut ovat edenneet yli polven ylettävään ”jos et käytä korkkareita tän kanssa, näytät kääpiöltä” -malliin, ja se on mainitsemisen arvoinen juttu! Mun ainoa edellinen tän mittainen hame oli se kamala farkkuhame, jonka ala-asteella ompelin… Hrrr.

Jenni’s hairdays -blogin Jenni ja miehensä.

Jokeri!

Tuntematon piraatti.

Verinen hääpari! Hedelmistään puu tunnetaan -blogin Eveliina ja miehensä.

Iloinen yksisarvinen ja hepo. 😀 Lukijoiden suosikin (ja miehensä) on helppo hymyillä! But I’m a human not a sandwich -blogin Iina ja Akkavallan Otto.

Korinna! 😀

Tirehtöörinä One life Shop it -Joni ja vieressä Päästä varpaisiin -Lila!

Koukkuun jäänyt merenneito Bound by Blood and polish -blogin Milja.

Ihana Jenna, harmi ettei se tyllihame mahtunut kuvaan!

Kaikkien kuvissa näkyvien nimiä en tiedä, kun illan kuvat ovat kaikki mun veljen ottamia, mä vaan vähän muokkasin niitö teemaan sopivaan tyyliin. Siis oikeesti, kuinka kätevää onkaan osallistua naamiaisbileisiin niin, että on oma kuvaaja mukana? Kelpais useemminkin tää järjestely, että ite saa juhlia huoletta ja toinen huolehtii muistikortille materiaalia, haha! Joo ei sitä kyllä mitenkään ennalta oltu suunniteltu, kun koko päätös Laurin mukaan lähdöstä tehtiin maksimissaan vartin varoitusajalla ennen dösärille rynnimistä.

Me ei sitä ennen oltu keretty ottaa vielä kuvia mun asusta, joten siksi kamerakin lähti mukaan matkaan. Juhlapaikalla sitten sain ajatuksen, että jos Lauri haluaisi harjoitella sen mun kameran salaman käyttöä siellä bileissä, niin saa oikein mielellään, kun kerran jopa tykkää kuvaamisesta. Ja koska en tunnistanut oikein ketään niin että oltaisiin uskallettu kunnolla lyöttäytyä kovin pitkäksi aikaa mihinkään porukkaan, illan suurimmaksi missioksi muodostui lopulta hienojen (tai mahdollisimman karmeiden) asujen ja kasvomaalausten bongailu ja kameralle tallentaminen. Oli kyllä hauskaa!

Kiitos mun puolesta kaikille, jotka suostuivat kuvattavaksi – näistä tuli hienoja! Ja kiitos muutoinkin mukavasta lauantaista! 🙂

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

0 Responses

  1. Hehee, miekin siellä kuvassa 😀 Upeita kuvia veljesi otti illan vieraista 🙂
    Ja sun kokonaisuutta ihastelimme porukalla! Ihan mielettömän upea tuo sinun timanttimeikki! Olit upea 🙂

    1. Oii hullu tirehtööri löydetty! 😀 Isot kiitokset veljeni puolesta ja omasta puolestani! ❤

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *