Tapahtuipa kerran risteilyllä

Ikimuistoinen risteily, monessa mielessä, hyvässä ja pahassa.

Nyt on sen verran monta viikkoa takana, että yksityiskohdat ovat vähän varisseet mielestä, mutta ehkä vaan ihan hyvä. Jotkut ehkä näkivät siitä silloin pieniä paloja Facebookin tai Instagramin kautta, mutta ehkä on paras aloittaa koko stoori ihan alusta.

Muutama viikko takaperin elokuussa me lähdettiin sellaiselle viikonlopun mittaiselle risteilylle Tukholmaan – minä ja kolme mun parhaimmista kavereista.

Sitä ei oltu suunniteltu mitenkään kovin pitkään etukäteen, vaan jollain viikon varoitusajalla koko homma pyörähti ajatuksesta käytännön toteutukseen. Risteilyn teemana oli periaatteessa läksijäiset, sillä yksi ”jäsen” meidän vanhasta, yläasteajoilta jotenkuten kasassa säilyneestä kaveriporukasta oli lähdössä ulkomaille opiskelemaan muutamaksi vuodeksi.

Menomatka sujui rattoisasti: asetuttiin hyttiin ja aseteltiin pehmoeläimet ikkunalle (joo-o…), kilisteltiin lähtödrinkit, pyörittiin tax-freessä, kuvailtiin auringonlaskua ja juttelun aihetta riittä myöhään yöhön asti. Helsingistä Tukholmaan on jokseenkin paljon mukavampi matkustaa kuin Turusta Tukholmaan, kun ensiksi mainitulla reitillä ei saavuta niin järjettömän aikaisin aamulla perille, ja kamat voi jättää hyttiin päivän ajaksi, kun paluumatkalla käytössä on sama hytti.

Lauantaiaamu lähti liikkeelle verkkaisesti, ei pidetty mitään kiirettä. Mä olin käynyt Tukholmassa viimeksi pari vuotta takaperin, ja osasin vähän ennakoida mitä siellä yleensä tehdään, jos etukäteen ei olla tehty mitään ihmeellisempää toimintasuunnitelmaa tai ylipäätänsä juteltu porukan odotuksista ja toivomuksista reissun suhteen. Risteilyillä, joilla maissaoloaikaa ei ole rajattomasti, on melkein aina se sama peruskaava: ensin suunnataan keskustaan kuten sinne Tukholman Gallerian-ostoskeskukseen, jossa on kaikkia niitä vaatekauppoja ja putiikkeja joita Suomessa ei ole, ja sitten mennään vanhaan kaupunkiin käpeksimään ympäriinsä.

Onneksi ei olla ensimmäiset, jotka tuolla rakkaassa naapurimaassa ovat päiväreissuilla piipahtaneet, ja netti on pullollaan muiden ihmisten vinkkejä ja kertomuksia omista matkoistaan.

Siten mekin päättömät kanat löydettiin selkokieliset ohjeet esimerkiksi sinne Tukholman Victoria’s Secretin -putiikkiin, ja mä luin ekaa kertaa mielenkiintoisesta kaupunginosasta nimeltä Södermalm (kiitokset vain Annika!), josta keksin ehdottaa tytöille, että josko vierailtaisiinkin vaihtelun vuoksi siellä, vaikkapa sen iän ikuisen Gamla Stanin sijaan. Ja näin sitten tehtiinkin!

Södermalm on sopiva vierailukohde ihmisille, jotka tykkää second hand-, vintage- ja retro-tyylisten vaatteiden ja tavaroiden shoppailusta.

Jollain torillakin pyörähdettiin, ja tiedän että sieltä löytyisi myös taidetta ja muuta jännää, jos vaan olisi aikaa tutustua! Meillä ei todellakaan tuntunut olevan riittävästi sitä aikaa…

Taidettiin tällä reissulla shoppailla enemmän kuin millään aikaisemmalla ikinä ennen, vaikkei saalis silti mikään järjettömän suuri ollutkaan. Yleensä ei vaan tuu shoppailtua paljon ollenkaan, kun ollaan aina peeaa tai liian pihejä! Toki oltiin sitä nytkin, mutta jotenkin ne ostoksensa osasi perustella niin hyvillä syillä, että jos tiesi sille olevan käyttöä, vaate/tavara lähti mukaan. Mäkin tein jotain ihania löytöjä, kuten pari sellaista lasista säilykepurkkia muistuttavat kahvallista mukia (ne on ihan täydelliset semmosille smoothie-sörsseleille), ihana nahkareppu, hauska college-paita sekä semmonen lasinen ”design-taimihautomo”, josta kerron erikseen lisää mikäli mun siemenet joskus alkavat itää. Äidille välitin semmosen nätin Victoria’s Secretin ruusukuvioisen huivin, kun tiesin hänen etsineen jotain sen tapaista.

Nälän iskiessä pysähdyttiin yhteen sushipaikkaan syömään. Oli hyvää, paitsi että joissain paloissa tuli yllättäen semmonen kumma makuvivahde, jota maistui siltä miltä navetta haisee… Aika outoa. Onneksi ei kumminkaan tullut mitään ruokamyrkytyksiä.

Oli jotenkin jännää asioida eri paikoissa, kun tunsi miten kieli olisi niin kovasti halunnut taipua puhumaan ruotsia, mutta toisaalta omat taidot ovat liian kankeat, että puhumisesta olisi jotain muutamaa helppoa sananpartta lukuunottamatta tullut yhtään mitään.

Mutta onneksi Ruotsissakin osataan puhua yleisesti ottaen ihan selkeää englantia, ja yhdenkin myyjän kanssa jumituttiin vähäksi aikaa keskustelemaan eri maiden tapakulttuureista, kun hän kysyi, onko Suomessa sopivaa kysyä tuntemattoman naisen raskaudesta, jos voi myös olettaa, ettei mitään raskautta välttämättä ole… Kuulema joku tanskalainen oli väittänyt sen olevan Tanskassa ihan normaalia.

Mutta kello tikitti eteenpäin ja lähdön aika lähestyi, vaikka oltaisiinkin vielä keksitty vaikka mitä paikkoja joissa käydä.

Yksi meistä oli palannut laivalle jo vähän aiemmin migreenioireiden takia, ja meillekin alkoi tulla hoppu. Haluttiin vielä viimetteeksi ottaa vähän asukuvia, joiden kanssa tulikin vähän ongelmia, kun auringonpaiste oli niin suora ja kova. Niitä kuvia tuli muutenkin sen verran vähän, etten viitsinyt omistaa sille kesäasulle enää omaa postaustaan, kun näkyy näissäkin sen verran selkeästi.

Tyttöjen mielestä mun olisi pitänyt käydä ostamassa nopeasti jostain vielä bikinit, kun paluumatkalla oli tarkoitus mennä sinne laivan spa-osastollekin, mutta siihen ei tosiaan ollut enää yhtään aikaa. Sitten Söderholmista ei mennyt suoraa metrolinjaa sinne Silja Linen terminaalin lähistölle, joten siihenkin meni aikaa, vaihtoineen ja odotuksineen.

Minuutit vierivät eikä metro kulkenut yhtään sen nopeammin vaikka kuinka oli kiire, ja laivasta kaveri laittoi viestiä, että noi tekee jo niitä kuulutuksiaan.

Yritettiin juosta sieltä metrolta laivaterminaalille, oli kuuma ja jano ja superhuonot kengät juosta, ja terminaalissa mentiin ensin seisomaan yhteen isoon jonoon, jonka luultiin olevan se, joka menisi meidän laivaan. Sitten mentiin tarkistamaan asiaa infotiskiltä, josta nainen vastasi meidän tiedusteluihin tyylillä ”to Helsinki? RUN!” ja tajuttiin, että se meidän laivan jono olisi ollut jo ennen sitä toista jonoa. Mutta ei siitä juoksemisesta ollut apua. Päästiin porteille, jossa oli joukkio muitakin ihmisiä, ja vartija joka vain ilmoitti että ei voi mitään, laivaan ei enää pääse.

Se järkytys ja pettymys ja kiirehtimisestä tullut adrenaliini olivat aika iso pommi, kuten se naamaa päin pläsähtänyt totuus siitä, että hei, me tosiaan myöhästyttiin siitä laivasta.

Ja että yksi meistä on nyt yksin siellä laivassa. Harmistuksen tunne oli ylenpalttisen suuri, mutta pikkuhiljaa rauhoittuttiin niin, että voitiin alkaa suunnitella, miten tilanteen suhteen jatkettaisiin.

Ehkä suurin syy meidän myöhästymiseen oli se, että oltiin saatu laivalta lähtiessä väärää informaatiota, kun oltiin kysytty yhdeltä infotyypiltä, milloin meidän pitäisi olla takaisin laivalla.

Meille vastattu aika olikin ollut se, jolloin laiva lähti, eikä se, milloin terminaalissa olisi pitänyt olla.

Eikä me tietenkään oltu tajuttu selvittää niitä asioita etukäteen, eikä osattu ennustaa sitä, että laiva sulkisi porttinsa juuri niin minuutin tarkkuudella kuin mitä tässä tapauksessa kävi. Oltiin viitisen minuuttia myöhässä siitä porttien sulkemisesta. Se riitti. Kaikilla laivoilla se ei aina ole yhtään niin minuutilleen.

Mulle oudointa koko tilanteessa oli ehkä se, että mä olin porukasta se kaikkein rauhallisin. Alkujärkytyksestä selvittyä tuli vaan semmonen fiilis, että shit happens ja nyt kävi näin, ei auta itku eikä jossittelu.

Soitin äidille, joka vaan rauhoitteli hyväntuulisesti ja kertoi että hekin ovat iskän kanssa myöhästyneet laivasta kerran, sopivasti silloin häämatkalle lähtiessään.

Tuolla tavoin naapurimaassa laivasta myöhästyminen ei kumminkaan ole ihan yhtä dramaattinen tai rahallisesti paha juttu kuin vaikkapa lennolta myöhästyminen jossain kaukomailla, joka meinaisi jo ihan eritason säätöä ja selvittämistä. Ikävintähän tässä ei ollut nimenomaan se myöhästyminen, vaan lähinnä se, ettei oltu koko porukka kasassa, vaan yksi meistä joutui matkustamaan kotimatkan yksin, kun me kolme muuta myöhästyttiin…

Me saatiin buukattua itsemme vielä samana iltana Turkuun päin lähtevään laivaan, ja saatiin odotella sitä vajaa pari tuntia.

Ilta olisi ollut mitä fantastisin johonkin terassilla istuskeluun, mutta eipä siihen enää oikein mitään fiilistä ollut – eivätkä tytöt muutenkaan halunneet enää lähteä terminaalista minnekään tai ottaa mitään riskejä, vaikka se jälkimmäinen laiva ei tosiaan sulkenut porttejaan tasan varttia ennen lähtöä. Mä kävin itsekseni vähän haukkaamassa happea ja ostamassa meille hammasharjat, ja tiputin mun viimeiset kruunukolikot siinä kaupan edessä ainakin kylttinsa mukaan kotimatkaan rahaa keräävän tytön pahvikippoon.

Laivaan lähdettyä mentiin kyselemään vapaista hyteistä, ja onneksi löytyi sellainenkin, ettei jouduttu nukkumaan pelkillä deck-istuimilla.

Kaikki tietysti maksoi, se ei liene yllätys. Pyörittiin taxfreessä metsästämässä tuliaisia ja jotain vaihtovaatteita (jokaselle puhtaat pikkarit kun Björnborg-alushousut oli osta 3 maksa 2, jee!). Ja itseasiassa myös vaihtokenkiä, sillä eräs hellepäivästä ja juoksemisesta itseensä ottanut nimeltämainitsematon kenkäpari päästi riisuttaessa sellaisia mielenosoitusaromeja, että ne piti riisua käytävällä ja sulkea sitten heti tiiviisti muovipussiin, etteivät ne olisi kaasuttaneet koko hyttiä ja tainnuttaneet sen ohikulkevia matkalaisia, meistä itsestämme puhuttakaan. Siinäpä vähän ällörealismia kerrakseen. Ja naamameikkejä yritettiin pestä käsisaippualla, funtsikaa sitä läppää.

Yritettiin vähän nukkua, mutta oli vaikea saada unta ja kuten alussa mainitsin, noi Tukholma-Turku -välin risteilyt saapuvat satamiin aika pahuksen aikaisin… Mutta toisaalta hyvä, koska sen vuoksi meillä oli mahdollisuus ehtiä Helsinkiin samaan aikaan kuin alunperin olisi sinne laivalla pitänytkin saapua.

Sunnuntaiaamu olikin sitten tosi tiukasta aikataulutettu.

Meidän hytti sijaitsi ihan discon alapuolella, ja kun aamulla avattiin hytin ovi, ohi viiletti niitä yön yli bailanneita juhlijoita, joiden kommenteista päätellen me sovittiin hyvin siihen joukkoon mustine silmänalusinemme ja rähjäisine olemuksinemme. Ostettiin aamupalaa kahvilasta, asetuttiin maihinnousu ovelle vahtiin, ja mä ainakin piipahdin vielä tax-freessä vähän ”herättelemässä itseäni” testailemalla jotain meikkejä naamaan, silleen nej men god morgon Dior, Chanel och alla mina kära kompisar..! 😀

Laiva saapui satamaan tasan seitsemältä, ja me oltiin asettauduttu niin, että oltiin ensimmäiset jotka siitä asuivat maihin.

Hypättiin ekaan bussiin joka vei mahdollisimman lähelle meidän päämäärää, joka oli Onnibussin pysäkki kylpylä Caribian parkkipaikalla. Ilma oli kirpeä mutta aurinkoinen, käveltiin reilu kilometri ja ehdittiin ihan hyvin siihen bussiin, joka lähti matkaan tasan kahdeksalta. Bussin matka-aika oli noin kaksi tuntia, ja tiedettiin sen laivan, jossa meidän olisi pitänyt olla, saapuvan Helsingin satamaan kymmeneksi. Saavuttiin Kamppiin, käveltiin mun autolle, huristeltiin terminaalille ja oltiin perillä vain muutamaa minuuttia sen laivan saapumista myöhemmin, ottamassa vastaan meidän matkatavaroita, joita ilman oli ollut hyvin outoa reissata.

Ihmeteltiin vielä vähän sitä aurinkoista sunnuntaiaamua ja käytiin meidän laukut läpi, että kaikki vaatteet löysivät oikean osoitteensa, mutta siinä se seikkailu sitten käytännössä olikin.

Vaikka loppumatka meni miten meni, hyviäkin muistoja jäi. Tekevälle sattuu ja myöhästyminen on ihan inhimillistä, vaikka tämän jälkeen tuskin enää ainakaan laivasta tullaan myöhästymään.

Tai ainakin osaa jossain määrin ennakoida, ainakin niin että pitää ulkomailla aina ne välttämättömimmät tavarat mukanaan.

Onko teillä mitään sellaisia matkastooreja, joissa asiat eivät ole ihan menneet niinkuin piti? 

Osa kuvista on Janinan ja Onan ottamia, kiitos niistä! ❤