Mainitsin kesän alussa, että mun kesään kuuluu yhtenä työnsarkana sellainen Lähiöfestivaali-projekti, jossa oon muiden nuorten kanssa mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Vantaan Mikkolaan 8.8.-15.8. järjestettävää Our House -lähiöfestivaalia. Paikkana on semmonen heti festivaalien jälkeen purettava, perinteisen karu 70-luvun kerrostalo. Sellainen, joita aikoinaan rakennettiin ihan tuhottomasti ja jotka tässä vaiheessa alkavat olla aika rapistuneen puoleisia, ja ihan totaalisten peruskorjaustenkin tarpeessa.
Meidän festaritalo Marsinkujalla on täynnä erilaisia huoneita, jotka edustavat sekä vanhaa, nykyistä kuin tulevaa. Huoneiden lisäksi on mielenkiintoisia seminaareja, työpajoja ja musiikkiakin, ja ilmainen sisäänpääsy sinne katselemaan ja ihmettelemään. Tarkoitus on herättää ajatuksia lähiöiden ja ihmisten asumismuotojen tulevaisuudesta, viihdyttää ja ottaa esimerkiksi taiteen keinoin kantaa niihin mielikuviin ja ennakkoluuloihin, joita lähiö saattaa sanana aiheuttaa.







Asuuko teistä moni lähiössä? Mä oon aina asunut, parissakin erilaisessa ja eri etäisyyksillä keskusta-alueesta. Sitten luin muutama päivä sitten jonkun postauksen, jossa kirjoittaja sanoi asuvansa ”lähiössä”, ja se vähän särähti korvaan. Mitä eroa on lähiöllä ja ”lähiöllä”? Onko joku toinen enemmän lähiö kuin toinen? Miten se muka määritellään?
Jos multa kysytään, tiivis omakotitalojen asuinalue on myös lähiö, samoin jos se koostuisi rivitaloista. Sitä ovat myös kolmikerroksisten kerrostalojen täyttämät asuinalueet, puhumattakaan korkeammista kerrostaloista. Ihan yhtä lähiötä kaikki: sellaisia asuinalueita jossa ihmiset pääsääntöisesti elävät, nukkuvat ja kasvattavat lapsensa, mutta käyvät muualla töissä ja kaupoissa (kun niitä lähiruokakauppoja ei lasketa).
Jos joku lyttää lähiöt, se on mun mielestä vähän sama, jos vetäisi johtopäätökset jostain ihmisestä sen perusteella, että hän asuu vuokralla. Tää tuli ilmi, kun keskustelin taannoin erään entisen sipoolaisen kanssa, ja hän kertoi, että sipoolaiset vähätuloiset nuoret aikuiset ja opiskelijat joutuvat muuttamaan pois kotipaikkakunnaltaan, koska siellä ei ole vuokrakämppiä tai asuntoja, joissa heillä olisi varaa asua. On vain omistusasuntoja, eikä heillä ole niihin varaa, kuten ei nuorilla yleensä. Ja vuokrakämppien rakentamista vastustetaan oikein kunnolla, koska vuokrakämpissa asuvat ihmiset = sosiaalinen taakka yhteiskunnalle. Ja sillä logiikalla ajetaan samalla nuoret sukupolvet naapuripaikkakunnille – jonne he saattavat jopa juurtua jos uudesta kotialueestaan pitävät, jättäen Sipoon lopullisesti taakseen.
Ymmärrätte varmaan, mikä tuossa on ongelma. Myös lähiöiden erottaminen lähiöiksi ja ”lähiöiksi” kertovat juuri niistä ennakkoluuloista, jotka lähiöitä vaivaavat.





Vielä on paljon hommaa edessä ja kiire tulee, mutta tähän asti tää työ on ollut todella hedelmällistä ja hauskaa. On ollut kokouksia ja ideariihiä ja tekemistä, uusia kavereita, kokemuksia ja käytännönkontakteja. Ehkä kaikkein parasta on, että tää inspiroi mua itteäni myös ammatillisesta näkökulmasta, ja saa harkitsemaan yhdyskuntasuunnittelua ihan vakavamminkin mahdollisena tulevaisuuden suuntana. Vielä kun saisi opinnoissakin ne epäkiinnostavat aiheet joskus pois alta, niin voisi päästä kiinni mielenkiintoisempiin aiheisiin ja niin opiskelumotivaatiokin saisi mukavan kasvualustan.
Tää lähiöfestivaali on ensimmäinen laatuaan ja sen on noiden hommien ytimessä huomannut siltä osin, että organisointi, informaation kulku, aikataulutus ja jotkin muut sen sellaiset käytännön asiat ovat olleet vielä aika lapsen kengissä. Ei tämmösen tapahtuman pystyttäminen pienellä budjetilla mitään helppoa ole, vaikka eivät ne haasteet lopulta kokonaisuudessa näy, kunhan hommat saadaan lopulta tavalla tai toisella tehdyksi. Mutta kieltämättä meille vapaaehtoistyöntekijöille tää on ollut myös vähän hermojen venyttämisessä harjoittelemista, kaikenlaisten päivän varoitusajalla saatavien työaikataulujen ja lukkoon lyötyjen mutta jälleen päälaelleen käännettävien toteutustapojen seassa. 🙂
Tuun varmaan höpöttämään tästä jotain vielä myöhemmin, tai viimeistään sitten lopputuloksen aion ainakin saada ikuistettua mahdollisimman hyvin! Koska tää festivaali sijaitsee aika syrjässä (tosin autolla tullessa on vastapäätä muutama vieraspaikka ja bussilla ainakin pääsee Helsingistä suoraan viereen), paikalle ei oleteta suuren suurta kävijäryntäystä, vaikka puitteet laitetaankin ihan vimpan päälle: festivaalin sisältöä ja sanomaa välitetään myös muutoin, kuten esimerkiksi mtv:n Huomenta Suomessa.
Tää duuni on siis suurelta osin lähinnä vapaaehtoistyötä, ja mä päädyin mukaan Oman muotoinen koti -hankkeen kautta. Tuon hankkeen päätarkoituksena on keksiä uusia keinoja nuorten asunnottomuuden ratkaisemiseksi.



Jep, tää duuni on pitänyt ja edelleen pitää mut kiireisenä: oon haka keräämään itselleni hommaa siihen asti, kunnes oon melkein halkeamispisteessä… Onneksi tää mökkireissu nyt vähän rentouttaa, vaikka se vähän pahaan saumaan tulikin, kun noiden eri huoneiden toteuttamisen suhteen olis lähes loppukirin aika…
Lähiöfestivaalien sivuilta löytyy tietoa viikon ohjelmasta, taustasta ja niin edespäin. 🙂 Tulettehan tekin vierailemaan?
0 Responses
Voi hitsi, jos mulla ois miehekkeen kanssa auto kunnossa (nojoo, ainahan julkiset on olemassa, mutta kallista) niin vois tulla ihmettelemään.
Ja mitä tuohon "lähiöön" ja lähiöön tulee, miellän ensinmainitun juurikin tollaseks rivitalo/omakotitaloalueeks, mutta lähiö taas on sellasta ns. räkäläaluetta, missä esim kerrostalot on vanhahkoja eikä välttämättä aina ulkoisesti niin huippukunnossa ja alueelta löytyy ostari, jossa on ehkä yksi ruokakauppa, muutama pikkuputiikki ja joku pubin tynkänen. En kuitenkaan pidä näitä lähioitä mitenkää ns. huonompien ihmisten asuinalueena, vaan sielläkin voi asua ihan millasta porukkaa tahansa. Ite oon hieman yli vuos sitte siirtyny juuriki tämmösee lähiöö ja hyvin oon viihtyny, vaikka suurinosa tän kaupungin asukkaista sanoo, ettei muuttais tänne ikinä. Raakaahan toin mun jaottelu on, mutta mielikuvat mitkä mielikuvat 😀
Voi että, olis kyllä kiva jos sinne tienne löytäisitte! Mutta ymmärrän kyllä, multakin on aika pitkä matka reissailla tonne, mutta onneks autolla kulkee aika liukkaasti. 🙂
Hiffaan että monella tulee mieleen just tommonen ero noissa kahdessa, mutta toisaalta haluun just vähän kyseenalaistaa sen. 😀 Mutta asuinalueet muuttuu ja samoin sanojen määritelmät, ja kun tommoset vanhat lähiöt ovat päivityksen tarpeessa ja lähiöiden tulevaisuutta pohditaan, niin ei sitä tiiä, millaisiksi lähiöt tulevat jatkossa ihmisten mielikuvissa muotoutumaan. 🙂 Mäkin oon viihtynyt niissä lähiöissä jossa oon asunut, vaikka tällä hetkellä kaipaankin kaupunkiin: haluisin kokea sen hetkisemmällä keskusta-alueella asumisen, jotta sen jälkeen voisi sitten hyvillä mielin palata takaisin rauhallisemmalle lähiöalueelle. 😀