Maailma kuin 3d-malli

Isoisän synttäriruusut, yhtä monta kukkaa kuin ikävuosia.
Semisti huiveja joo.

Selvisinpä siitä tän lukuvuoden viimeisestä isosta duunista läpi, ja sain työn palautettua tuossa aamulla jopa reilu tunti ennen palautusaikaa, haha. Hommana oli suunnitella pientalo yhdelle tyhjälle rinnetontille Pispalaan, ja niin paljon kuin mua se olisikin kiinnostanut, olin rakennusopin työn jälkeen niin väsähtänyt että aloitin tämän työn ihan liian myöhään, enkä sitten tosiaan saanut panostettua siihen arkkitehtoonisuuteen niin paljoa kuin olisin halunnut. Mun tönö näytti ihan siltä, kuin siihen rinteeseen olisi pudoteltu tetrispalikoita… Mutta joo, tehty mikä tehty, mitäpä sitä harmittelemaan.

Oikeastaan mulla on tällä hetkellä tosi tyhjä olo. Semmoinen ihan tavanomainen, joka tulee sen jälkeen kun oot stressannut monta päivää putkeen, nukkunut ja syönyt vähän miten sattuu ja tuijottanut tietokoneen ruutua niin paljon, että maailma näyttää ihan oudolta sitten kun astut ovesta ulos. Ihan totta, esimerkiksi tiistaina säädin mun suunnitelman ja ympäristön parissa niin monta tuntia putkeen, että treeneihin lähtiessä kaikki pihapuut näytti ihan siltä kuin olisin klikannut ne siihen archicad-objekteina (tiiättekö, vähän sama kuin jossain Simsissä lisäilisi talon pihalle puita). 😀

Sinänsä onni että lauantaina on tanssissa kevätjuhlanäytöksiä, että pysyy edes jossain määrin liikkeellä eikä jää tommosen loppukirirutistus -suoriutumisen jälkeen vaan reporankana kotiin lojumaan, kuten mulla vähän on tapana.

Vielä olisi ainakin pari tenttiä ja yksi kotitentti jäljellä ennen kesää ja lomaa… Se vaan vähän jarruttaa fiilistä, että on vielä ihan auki, millainen mun kesä tulee olemaan. Työkuviot on ihan avoinna, ja sitä myöten kaikki muutkin suunnitelmat junnaavat paikoillaan.

Mutta näiden huhtikuisten kuvien siivittämänä mä lähden jatkamaan tätä yllättävän nättiä ja lämmintä iltaa tanssin parissa, että saa aivot hetkeksi irti kaikesta mitä pitäisi tehdä ja muistaa ja osata ja ajatella. Mukavaa torstaita kaikille!