Vaikka juhlajuttua on nyt riittänyt ja kokonaisuudet jo esitelty, halusin omistaa oman postauksen vielä näille kampauksillekin. On nimittäin sen verran erityinen tapaus, kun mun hiuksiin koskee joku muu kuin oma äiti – en ollut ikinä aiemmin laitattanut hiuksiini kampauksia ammattilaisella! Silloin voimistelulapsuudessa ne olivat äiti tai valmentajat, jotka niitä kisanutturoita väänsivät, ja myöhemminkin oon kaatanut kaikki kampausvastuut äidin niskoille, jos jonnekin on kaivattu jotain ihan perus kiharoita ihmeellisempää. Koska enhän mä osaa vääntää itse itselleni oikein mitään tavallista lettiä ihmeellisempää, hyvä jos edes siistiä korkeaa ponnaria saisin aikaiseksi…
Näihin kahtiin juhliin ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta tilata oikealle paikkakunnalle äitiä kampauksia laittamaan, eikä kavereitakaan viitsinut vaivata. Päädyin lopulta ottamaan yhteyttä kampaamoon, josta kuulin kaverin blogin kautta oikeastaan jo joskus pari vuotta sitten, ja olin hänen hiuksiaan silloin ihastellut. Kyselin vielä etukäteen ennen yhteydenottoa, että ”oliko hyvä paikka, kannattaisko mun mennä tonne”, koska Tampereen kampaamot olivat ja ovat suurelta osin edelleen ihan tuntemattomia, ja mun edellisestä kampaamokäynnistä on muutenkin jo vuosia. Onneksi sain vaan kannustusta, koska näin jälkeenpäin en usko, että olisin voinut olla tyytyväisempi!
Kuten aiemmin mainitsinkin, teetätin kampaukseni parturi-kampaamo Hair Artissa, joka sijaitsee ihan Tampereen ydinkeskustassa. Kampaukseni teki Enni, ja päämääränä oli tehdä kumpaankin juhlaan toisistaan selkeästi poikkeavat, mutta riittävän juhlavat kampaukset. Selasin etukäteen paljon Pinterestiä ja etsin esimerkkejä sopivista tyyleistä, löytämättä kuitenkaan mitään sekä sataprosenttisesti silmää miellyttävää että omiin visioihin sopivaa mallia. Mentiin siis aikalailla sen mukaan, miltä nyt sattui sillä hetkellä tuntumaan, kun siihen kampaamopenkkiin istahti.
Ensimmäisestä kampauksesta halusin huolitellumman ja niin sanotusti ”glamour”-vivahteisesti tyylikkään. Eli sellaisen, josta oli tukemaan tuota mun kohtalaisen dramaattista musta-kultaista mekkoa. Oli myös tärkeää että kaikki hiukset pysyivät ylhäällä, koska ne olisivat muutoin jääneet herkästi kiinni tuohon paljettitoppiin.
Ja pahus vie että tuo pysyikin hyvin päässä! Nukuin juhlien jälkeisen yön purkamatta kampausta, ja se näytti aamulla täysin moitteettomalta, ottaen huomioon että oon aika levoton liikkuja unissani. Herätti jossain määrin huomiota, kun huitelin se päässäni vielä lauantainakin siellä kaupungilla.
Kampauksen tekoon meni reilun tunnin verran. Mun kampaukseen käytettiin pelkästään mun omaa tukkaa kun sitähän nyt riittää, mutta vastaavanlaiset onnistuvat käsittääkseni myös lisäkkeiden tai valkkien avulla. Tää nimenomainen nutturatyyli oli oikeastaan aika suosittu tuolla juhlassa, koska monilla tytöillä vaikutti olevan erilaisia variaatioita tästä samasta ideasta.
Heh noi mun ilmeet johtuu sitten siitä, että Roope tuli mun viereen pelleilemään jotain just sillon kun yritin ottaa kuvia, joten ei pokka ihan meinannut pitää.
Toisessa kampauksessa päädyttiin rennompaan tyyliin, joten nuttura sijoitettiin lähemmäs niskaa ja siitä tehtiin pörheämpi ja kiharainen, etuhiuksia ei vedetty yli vaan jätettiin vähän jakausta, ja vedettiin yli pari lettiä. Lopputulos oli tosi juhlava, mutta ihan eri tavalla. Ja se mikä mua tässä eniten kiehtoi oli se, että tässä oli jotain paljon enemmän mun tyyliin menevää, kuin edeltäjässään. Ehkä se on tuo jakaus tai letit, mutta tämän kanssa kun katsoi peiliin, niin tunnistin itseni paremmin kuin sen ensimmäisen kanssa.
Koska nuttura oli kiharapohjainen, tekemiseen meni vähän enemmän aikaa kuin siihen ensimmäiseen kampaukseen, mutta ei kuitenkaan ihan kahta tuntia. Tällä kertaa hiuksia ei tupeerattu ollenkaan, mutta silti loppumetreillä oli pieni tenkkapoo, että mihinkä nää loput hiukset oikein tunkisi. 😀 Aika muhkea nuttura siitä tulikin, mutta mun puuolesta ei haitannut ollenkaan! Paljon hiuksia = iso nuttura, ja olivathan nämä kummatkin kampaukset kyllä aikamoisia pinnipalloja, kun ekasta purin ulos 45 pinniä ja toisesta 61!
– – –
Blogin lukijoilla on muuten mahdollisuus -15% alennukseen kaikista kampaamo Hair Artin Ennin ja Miljan palveluista, kun mainitsee ajanvarauksen yhteydessä tämän blogin nimen! Enni ja Milja tekevät kampausten ja kampaamopalveluiden lisäksi muun muassa myös geelikynsiä, ripsienpidennyksiä, kosmetologihoitoja ja meikkauksia, eli valikoimaa riittää. Tuolta heidän nettisivuilta voi tsekkailla lisäinfoa ja kuvia, jos kiinnostaa! 🙂
(Kuvissa näkyvät kampaukset ovat toteutettu yhteistyössä Hair Artin kanssa, mutta tämä erillinen postaus aiheesta oli ihan oma päähänpistoni.)
4 Responses
Nää molemmat kampaukset on aivan upeita! (: Ja haha mä oon samaa mieltä että toi alempi on jotenkin enemmän sun näköinen. Ylempi on kunnon glampur -kampaus, mutta alempi sellainen rennon tyylikäs.
Kiitos! :> Nimenomaan, se alempi on kyllä lähempänä mun tyyliä. 😀
Hei! Toi lettikampaus on aivan upea! 🙂 Haluaisin kysyä sulta, että kun oon nyt tänä keväänä hakemassa arkkitehdiksi, ja mun ylioppilasarvosanat ei oo mitkään kovin erikoiset, niin onko mun siis kuitenkin mahdollisuus päästä pelkillä pääsykokeilla sisään? 🙂