Mä en tänäkään vuonna aio tehdä mitään konkreettisia lupauksia uudelle vuodelle, mutta kokosin kuitenkin joitain mun haaveita, odotuksia ja tavoitteita, joita vuoden 2015 varrella kohdistuu. En voi olla varma, tulevatko nämä toteutumaan missään määrin, mutta ainakin mä lähen tämän vuoden matkaan sillä yleisajatuksella, että voin rakentaa tästä vielä vuoden, johon tulee sisältymään vähintäänkin niin onnellisuutta ja iloa, itsensä kehittämistä kuin uusia kokemuksia. Kuten tavallista, odotukset ovat kohtalaisen korkealla, mutta koitan pitää jalat maassa. Niin on henkisesti turvallisempaa, vaikka pääasiassa asenne yrittääkin olla optimistinen.

Kuvituksena on aika ylenpalttisesti ilotulituksia, kun nyt ennätin jopa ensimmäistä kertaa ikinä kuvailla niitä, ja sitten se innostus vähän karkasi käsistä. Tää oli lopputulos.

Vuonna 2015…

…toivon pääseväni lähtemään jonnekin reissuun. Oli se sitten vaikka ihan Suomen sisällä tai autolla kulkien, tai paikkaan, jossa oon ehkä ennenkin ollut. Mulle on käytännössä ihan sama, kunhan vaan pääsisin jonnekin, joka ei ole kumpikaan mun kotikaupungeista. Mä oon jo pidemmän aikaa tietoisesti sulkenut matkakuumeilun pois mun ajatuksista, koska ulkomaanmatkailu ei nyt vaan tähän saumaan sovi mun lompakolle. Mutta pitäisi löytyä myös jotain muita vaihtoehtoja, joten en tuomitse koko vuotta ennalta totaaliseen reissuttomuuteen. Kyllä sitä nyt jotain keksitään.

…haluan kesätyöpaikan raksalta. Meillä kuuluu opintoihin sellainen pakollinen kurssi, jossa pitää joko olla tietty aika (kuukausi) töissä rakennustyömalla, tai suorittaa tietyn mittainen jakso (suunnilleen kai 6kk) työmaaseurantaa. Mun tavoite on löytää jokin rakennustyömaa, jossa voisin olla ainakin sen kuukauden verran ihan palkallisessa työssä, että voisin lyödä monta kärpästä yhdellä iskulla: rahaa, opintopisteitä ja kokemusta.

.…haaveilen harjoittelupaikasta jossakin arkkitehtitoimistossa, kesällä, muiden töiden lisäksi. Olkoot vaikka ihan palkaton harjoittelu, ei sillä väliä, mutta haluaisin päästä jo tutustumaan siihenkin puoleen tästä ammatista. Jos tuo raksaduunikuvio luonnistuisi mun tavoitteiden mukaisesti, ei palkaton työharjoittelu olisi edes taloudellinen ongelma.

…haluan ja aion tanssia enemmän. Tanssitunnit ovat mulle iso rahallinen satsaus, mutta loppupeileissä se on kaiken sen arvoista. Aloitin syksyllä käymällä yhdellä tunnilla viikossa, ja kevääksi nostan tuntimäärän ainakin kahteen. Ensi syksy sen sijaan riippuu ihan sen hetken tilanteesta, koska tanssikoulut eivät ole mitään ihan edullisia. Varsinkin kun tahtoisin kilparyhmään. Tai ainakin johonkin sellaiseen, joka esiintyisi enemmän, kuin vain kerran kaudessa yhdessä joulu- tai kevätjuhlassa. Ryhmään, joka treenaa tavoitteellisemmin ja intensiivisemmin, joka motivoi itseäkin kehittymään, oppimaan uutta ja uskaltamaan. Plus nostamaan kuntokin siinä ohessa.

Harrasteryhmissä ei ole mitään vikaa, mutta kun on koko lapsuuden treenannut hurjan paljon, tavoitteellisesti ja kurinalaisesti, sen tietää, että itsestään voisi repiä irti enemmänkin. Ja kun rakastaa sitä tunnetta, kun pääsee esiintymään ja näyttämään taitonsa, niin tietää, miten tällä lajilla voisi olla mulle paljon enemmänkin annettavaa. Ja jos mä vain pystyn, mun pitäisi antaa sille mahdollisuus, vaikka se sitten olisikin jostain muusta pois.

…yhtenä tavoitteenani on nostaa kuntoa. Te ette sitä välttämättä näe, mutta todellisuudessa mä oon pelkkää pullamössöä. Mun kunto on kuraa ja elämäntavat vähän sinne sun tänne, eikä mulla olr riittävästi hinkua tehdä asialle mitään. Tilannehan ei edes näy riittävästi päällepäin, että edes sillä saisin itseäni mitenkään motivoitua.

Mikään ei kuitenkaan estä mua ottamasta tavoitteeksi liikuntamäärän nostamisen, ja sitä myötä pikku hiljaa myös kunnon kohottamisen. Sillä vaikka mä vihaan juoksemista, olisi mukavaa, jos voisin juosta edes sen muutaman sata metriä bussipysäkille ilman totaalista hengästymistä. Mä vihaan pomppimista, mutta haluaisin että mun hypyt lentäisivät kuten joskus silloin kahdeksan vuotta sitten, kun lopetin joukkuevoimistelun. Vihaan vatsalihastreeniä, mutta jos mä haluan oppia tekemään monia piruetteja vaivattomasti perättäin, kropan hallinnan pitäisi olla paljon paremmassa kondiksessa. Siinä on jo monta syytä, joiden pitäisi saada mun liikkeelle. Saa nähdä miten tulee onnistumaan.

…ei liene yllätys, että odotan kaikkein eniten koko vuodelta sitä, että Roope pääsee pois intistä.

…tärkeä hetki tulee olemaan  myös se, kun päästään viimein muuttamaan kunnolla saman katon alle – tai siis alkuunsa tänne mun kämpille. Sitä en voi etukäteen varmaksi sanoa, mitä kaikkea yhdessäelo tuo mukanaan, kaatuvatko yksiön seinät niskaan vai eivät, mutta kun sitten kesän jälkeen kummallakin alkaa opiskeluarki, Roopella lääkisfuksina ja mulla kolmas vuosi arkkitehtuurin parissa, niin silloin nähdään, miten se meidän välinen arki tosissaan lähtee rullaamaan. Odotan sitä kaikkea suurella innostuksella ja jännityksellä…

…odotan kieltämättä myös meidän viidettä vuosipäivää. Se on juhannuksen tienoilla, vähän sen jälkeen, kun Roope on päässyt intistä. Ei niin, että mulla olisi mitään oikeita suunnitelmia tai odotuksia, mutta onhan viisi vuotta jo käytännössä puoli vuosikymmentä, joten olisi ihana järjestää siitä päivästä edes jotenkin erityinen. Tai edes yksinkertaisesti parempi kuin viime vuonna, kun epäonnisten olosuhteiden pakosta meidän vietettiin kyseinen päivä jopa eri paikkakunnilla.

…ensimmäinen erityinen tapahtuma lienee RUKin kurssijuhla. Se on tässä alkukeväästä, ja ajattelin että voisin vaihteeksi ommella itse mekkoni, kun en mitään sopivaa valmiiksi omista. Ja kun suunnilleen samoihin aikoihin olisi myös meidän arkkitehtikillan vuosijuhla, en ihan osaa sanoa, kelpuutanko kumpaankin tapahtumaan yhden ja saman mekon, vai pitäisikö olla kaksi? Voisiko toisen ostaa valmiina, jos toisen tekee itse? Raha vs. aika, kas siinä taas se ikuinen pulma. Samalla kun kalenteri on alkanut täyttyä jo ennen kuin kevään kurssit ovat edes alkaneet, mulla pää on täyttynyt ideoista ja vihko alustavista luonnoksista. Vaikka mitään lopullisia päätöksiä en vielä ole tehnyt, voisin varmaan aloittaa ihan vaan menemällä johonkin kangaskauppaan tunnustelemaan ja fiilistelemään niitä materiaaleja. Tein mä sitten yhden tai kaksi mekkoa, armahdan itseäni edes sen verran, etten ainakaan valitse yhtä haastavaa mallia, kuin mitä se mun ylioppilasmekko oli. Pitkä helma on tässä vaiheessa ainoa varma asia, minkä mekkoon/mekkoihin tiedän tarvitsevani.

– – –

Muun muassa tällaisia asioita mulla on ollut mielessä, kun tulevaa vuotta oon pohtinut. Yhteen asiaan palaan vielä myöhemmin, se ei sopinut lainkaan tähän positiivispainotteiseen listaan. Ja esimerkiksi matkustusjuttua on oikeastaan tuumattu enemmänkin, mutta siitä on aika turha puhua ennen kuin mitään päätöksiä on tehty. Eikä mitään voi vielä piiitkään aikaan lyödä lukkoon, kun kesässä kaikki riippuu aikalailla siitä, miten onnistun työllistymään.

Onko teillä minkäänlaisia odotuksia tai tavoitteita tälle uudelle vuodelle? En varmaan oo ainoa, jolla raha määrittelee aika suuresti (ja turhankin paljon) kaikkia haaveita ja suunnitelmia?