Savityöt ovat yksi käsityölajeista, joihin oon lapsuuden varrella keskittynyt enemmänkin. Se on oikeastaan laji, jonka parissa aloitin käsityöharrasteluni Gräsan askartelukeskuksessa. Viikon tai parin mittaiselta kesäkurssilta se kaikki taisi saada alkunsa.
Valkosavea, punasavea, rakusavea…
Noista viimeiseksi mainittu on mun lemppari. Raku on polton jälkeen mustaa, ja sen lopullisesta lasitteen väristä ei voi olla täysin varma, varsinkin kun meillä Gräsassa oli sellaisia ns. yllärilasitteita. Siinä voi yllättyä iloisesti tai pettyä karvaasti, ja se siinä onkin niin kutkuttavan jännää. Mun viimeisimpiin rakutöihin lukeutui muun muassa korupuu, jossa mekon lasitus onnistui aika mielenkiintoisesti – siitä vilahtaa kuva vanhassa huonepostauksessa. En tuolle ole vielä omasta kodista löytänyt sopivaa paikkaa, pitäisi edistyä suurien linjojen sisustamisessa ennen sisustuselementteihin siirtymistä.
Valkosavi sen sijaan oli kaikkein käytännöllisin, jos tekee vaikkapa astioita, ja siitä onkin väännetty jos jonkinlaista kippoa ja kuppia. Punasavesta mulla ei ole paljoa kokemusta, se ei jotenkin koskaan erityisemmin houkuttanut. Harmaasavisia töitäkin on hävettävän vähän – ainoa mainitsemisen arvoinen lienee säästöpossunorsu, jonka lasitin vain sisäpuolelta.
Oon tehnyt nämä kolme savityötä 11-14-vuotiaana, en tiedä vuosilukuja tarkemmin: valkosavesta tehty sinilasitteinen kulho on vuodelta 2006, rakusaviset purnukat vuodelta 2007 (joissa kuitenkin käytettiin jotain erikoisempaa tekniikkaa jonka nimeä en muista), sekä punasavinen ”lohikäärmeen muna” vuodelta 2008.
Rehellisesti sanottuna savi ei kuitenkaan koskaan ole ollut se mulle sopivin elementti. Vaikka se on se, minkä parissa gräsassa käymisen aloitin, vaikka se on se, jonka ääressä siellä eniten vietin aikaa. Silti, mun savitöistä ei koskaan tullut ihan niin hyviä kuin olisin halunnut, muotoilu ei koskaan onnistunut riittävän hyvin.
Savea on niin vaikea hallita.
Ompelussa, hopeatöissä ja piirtämisessä ei ole samoja ongelmia kuin saven kanssa, muissä töissä mä tunsin kyllä onnistuvani. Eikä niiden kanssa koskaan päädy vain läiskimän pöydään muodotonta klönttiä ilman, että saisi mitään kunnollista aikaiseksi. Ja sitä se saven kanssa pahimmillaan oli, kun ideoita ei vain tullut mieleen. Esimerkiksi eläinten tai muiden hahmojen kanssa ei vaan ikinä tuntunut onnistuvan, ne on paljon helpompi piirtää paperille kuin muotoilla moniulotteisesti! Ja jos joku yrittää väittää muuta, viitaten vaikka siihen säästöpossunorsuun, niin oikeasti saan sen norsun pään upeasta ja aidosta muodosta kiittää mun näppärää gräsa-kaveria Eveä, henkilöä joka todella osasi (ja osaa) muotoilla savea.
Savi sai mut yleensä tuntemaan itseni ihan poropeukaloksi, mutta saattaa myös olla, että asetin sen riman hiukan liian korkealle, että olisin osannut olla tyytyväinen omiin tuotoksiini.
Löytyykö täältä muita savitöiden tekemiseen tutustuneita tai paneutuneita? Mä en oo ikinä kokeillut dreijaamista, mikä meinaa että saven pariin olisi kiva joskus palatakin, ainakin kokeilemaan.
2 Responses
Itte oon tehny paljonki savitöitä ja nautin sen muovaamisesta ja just siitä kolmiulotteisuudesta. Freijaaminen on kans hauskaa puuhaa, kantsii kokeilla vaikka ei saiskaa mitään järkevää aikaseksi xD Se on kyllä aluks aika vaikeaa mutta sit ku sen tajuaa ni se on näppärää hommaa.
Pitää päästä sitä joskus kokeilemaan, jos vaikka olisikin kivaa! 😀