Koruille ja pienille lahjoille laatikot paperista

rasia-paperista

Tässä luukussa esittelen parille ystävälle joululahjaksi väkertämäni korut, sekä koruille sopivan paketointivinkin.

Itsetehdyt korut ovat mun mielestä ihania, niistä saa usein helposti sekä omaperäisiä että hienoja. Mulla on kokemusta hopeakorujen teosta, mutta tällä kertaa mentiin lähinnä ”rihkamalinjalla”. Mutta sehän ei muuta sitä, etteikö koruista voisi tulla nättejä. 🙂

Korut vievät usein vain vähän tilaa, ja kun korut tekee itse, niille ei ole mitään valmista säilytysrasiaa. 

Mulla on tapana tehdä lahjaksi tarkoittamilleni koruille itse sellaisesta vähän tukevammasta paperista pienet rasiat, jonne sijoitan korut. Tuollaiset rasiat on myös paljon hauskempi paketoida, eikä niiden ulosanti heti paljasta, että lahjan sisältönä on juuri koru.

Tein korulaatikot paperista näin:

  • Leikkasin A4-kokoisesta paperista neliön mallisen palan. 
  • Aloitin tekemällä rasiaosan mittaamalla sopivan kokoiset reunat, jonka jälkeen piirsin taitos- ja leikkuukohdat ja taitoin ne viivottimen avulle. 
  • Tein kannen vähän tukevamman kaavan mukaan (ja pari milliä suuremmilla sivun leveysmitoilla), se selittyy varmaankin paremmin kuvien avulla. 
  • Käytin liimaa näiden tekemiseen, ei ihan pelkällä taittelulla tällä kertaa.

rasia-paperista
rasia-paperista


Rasian säilytysosassa taitoin tämän vaiheen jälkeen nuo kulmaosat ja liimasin ne kiinni seinämiin.

rasia-paperista


Kannessa sen sijaan jatkoin vaiheita taittamalla reunat kaksin kerroin ja liimaamalla taitetut kulmapalat piiloon seinämien sisään.

rasia-paperista
rasia-paperista

Toiselle kaverille tein pääkallokaulakorun sekä -korvakorut, toisen kaverin lahjaa täydensi avainriipuksellinen kaulakoru.

koru-diy
koru-diy
koru-diy
koru-diy


Nuo korviskoukut tein joskus vuosi sitten hopealangasta.

rasia-paperista


Pumpuli on siistiä ja pitää korut tukevasti paikoillaan rasiassaan, etteivät pääse pyörimään rasiassa miten sattuu.

rasia-paperista

Sellaista tällä kertaa. Toivottavasti kyseiset kaverit eivät nyt kurki tätä luukkua etukäteen, kun pyysin olemaan katsomatta, ettei lahjoista katoaisi yllätys. 😀

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

2 Responses

  1. Oi onpa kivoja!! pitäis itekki taas ryhdistäytyä ja tehä koruja enemmän… yhen sain äitille lahjaks onneks väkerrettyä 😀

    1. Kiitti! 🙂 Mullakin vähän tuo korujen tekeminen jäänyt, onneksi näiden suhteen sain ryhdistäydyttyä. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *