INTERRAIL-päiväkirja – Rooma, osa 3

3.7. – Shoppailupäivä

Ostin myös muutamia tuliaisia. Broideille oli jo, mutta iskälle metsästin hauskan Italia&viivi -aiheisen essun ja äidille fuksian värisen lompakon Caprisasta, josta Roopekin löysi mummolleen ihanan valkoisen käsilaukun. Halusin itsekin laukun, mutta kaikki oli enemmän tai vähemmän liian kallista, joten lopulta päädyin ostamaan simppelin ”halpislaukun” yhdestä katukojusta. Kuolasin pitkään yhtä sellaista merkkilaukkua, jossa oli vaalealla pohjalla karttakuviota, mutta se sai jäädä, kun oli sarjaa kukkarolle-nopea-laihdutuskuuri. Elättelen salaa toiveita, että samantyylisen löytäisi vaikka ebaysta…

Huhhuh, mitenköhän rinkkojen täyttö onnistuu. Huomenna lähtö, vaikkei yhtään tunnukaan siltä.

4.7. – Lähtö

Aamupala, viimeiset pakkailut ja check-out kello 11. Rinkat selkään ja kävely Terminin rautatieasemalle, jossa sitten istuttiin ja ihmeteltiin, että pitikö ostaa lippu vai kelpaako reilipassi, kun kyseiseen junaan ei tarvinnut tehdä paikkavarausta. Infoon oli niin superpitkä jono, että ostettiin lopulta suosiolla lippuautomaatista liput (ykkösluokan, koska kakkosluokan lippuja ei ollut vaihtoehtona), jotka maksoivat yhteensä noin 30 euroa.

Junassa istuttiin ensimmäisille vastaan tulleille paikoilla. Luettiin vastapäätä istuvien yläpuolella olevasta kyltistä, miten voi saada 100 euron sakot, jos ei ole lippua tai jos lippua ei ole jotenkin ”laitettu voimaan”, tai miten sen nyt suomeksi ilmaistaankaan. Ihmeteltiin vähän aikaa, mitä se meinaa, kunnes kysyttiin yhdeltä toiselta matkustajalta asiasta. Seuraavaksi Roope pinkoikin ulos junasta vähän matkan päähän laiturille iskemään lippuihin merkinnät semmosella vihreellä automaatilla.

Junamatka kesti puolisen tuntia, se oli sellainen suora linja lentoasemalle. Lentoasema oli tietenkin ihan eri sarjaa, kuin pikkuinen Helsinki-Vantaa kahden terminaalinsa kera… Meidän lennon lähtöön oli vielä niin pitkä aika, että vaikka me tiedettiin, miltä portilta lento lähtisi, meillä ei ollut hajuakaan, mihin terminaaliin meidän piti itsemme ja rinkkamme raahata. Lopulta lähdettiin vaan tuntuman perusteella kolmos terminaaliin, joka onneksi osoittautui lopulta ihan oikeaksi valinnaksi.

Mä torkuin juna-asemalla pää Roopen olkaa vasten, kunnes lähdettiin vahtimaan laukkujen vastaanottomestan aukeamista. Sitä sai odottaa iät ja ajat, mutta kun siitä selvittiin, päästiin kirmaamaan ongelmitta turvatarkastuksen läpi toiselle puolelle terminaalia. Vietettiin suunnilleen kuusi tuntia lentokentällä, mutta ei se niin tylsää ollut. Navat täytettiin jo kolmatta päivää peräkkäin mäkkärisafkalla, mutta ei jaksanut välittää, kun tiesi, että kotona odottaisivat terveelliset ja herkulliset kotiruuat.

Lennot menivät hyvin candy crash sagan kanssa tapellessa ja toisiamme tökkiessä. Riikassa lentojen välinen aika oli vain parikyt minuuttia, mutta saatiin syötyä nopeasti iltaruoka pienessä pizzariassa. Näki miten pizzat olivat jo ihan eri sarjaa kuin Italiassa: niiden pizzapohjilla oli oikeasti täytettä, eikä vain muutama täytepala koristeena siellä täällä. Riikasta Helsinkiin matka meni nopeasti ja laukutkin tulivat kiltisti hihnaa pitkin ilman sen suurempaa odottelua.

Terminaalista käveltiin ulos tasan puolilta öin ja ulkopuolella odotti iskä hymyssä suin: ”Tietää ettei ole ainakaan suuria ryppyjä rakkaudessa, kun reissusta palataan käsi kädessä ja hymyillen.”

Nämä matkatarinat olivat nyt tässä, mutta ainakin pari interrailiin liittyvää postausta on vielä tulossa (esim. majoistuksista sekä siitä, miten paljon tuohon reissuun upposi rahaa). Toivottavasti tekin ootte tykänny, mä oon ainakin nauttinut täysin rinnoin, kun sain niin sanotusti elää koko reissun uudelleen näitä postauksia kirjoitellessa. 🙂