14.6. – München
Mentiin aikaisin aamulla lähijunalla päärautatieasemalle, tarkastajat ilmesty vikalla välillä. Huono tuuri. En tiiä olisko interrail-passia näyttämällä selvinnyt maksuitta, mutta eipä siinä aamuaivoilla oikein tajunnut järkeillä. Leikin ajatuksella että söisin säästömielessä muutaman päivän pelkkää paahtoleipää ja nutellaa…
Mun naama on eilisestä auringosta ihan tomaatti. Roope on hyvä jossain ihmiskunnan tappamispelissä, mikälie sen nimi nyt olikaan. Assburger-virus oli menestys, mutta Helmi-virus ei jättänyt ainuttakaan ihmistä eloon. Mutta sitten toi toope omi mun hupparityynyn just kun olin nukahtamassa. Uninen ärrinmurrinmöks.
Kuuden tunnin junamatka. Ikkunasta näki hyvin tulvien jälkiä. Koko piha veden vallassa, ihan niinkuin joku luonnon sanelema uima-allas. Koko pelto täynnä vettä, näyttää kuin puut kasvaisivat sieltä vedestä. Paljon tuulivoimamyllyjä ja harjakattotaloja. Ja peltopinta-alaa ja matalia puita.
Heti ensimmäiseksi Müncheniin saavuttua varattiin paikat Pariisiin yöjunaan. Eikä Füssenin ja Münchenin välin ravaaminen maksa mitään. Jotain lohtua tänkin tulevan konkurssin keskellä.
Münchenin rakennukset on tunnelmallisia. Katukuva poikeaa Berliinistä, turistit ja maahanmuuttajataustaiset erottuvat jotenkin selkeämmin määrällään. Suomalaisiin törmäsi aina siellä täällä, kuten silloin kun yksi (hyvin outo) mitä ilmeisemmin myös interrailaava pariskunta sattui viereiseen pöytään rautatieaseman Starbucksissa, jonne jumituttiin ilmaisen Wi-Fin takia.
Tilasin liian ison pizzan. Ei tiedetty, pitääkö Saksassa maksaa ravintoloissa tippiä vai ei, joten maksettiin varmuuden vuoksi ja livistetiin paikalta hännät koipien välissä. Hotellihuone on kiva mutta aika hintava. Ja taas sängyt erikseen. Kaduilla käppäillessä tuntui, että tosi moni tuijotti tai ainakin kiinnitti huomiota. Häiritsee, kun ei tiedä miksi. Mun mielestä näytettiin ihan normaaleilta.