INTERRAIL-päiväkirja – Berliini, osa 2

13.6. – Poukkoilua Berliinissä

Saksalaiset juovat olutta ihan kaikkialla. Junassa, metrossa, kaduilla, puistoissa, unohtamatta kuppiloita ja ravintoloja. Ja ainakin meidän hostellin lähialueella graffitit kukoistaa ja joka paikassa on julisteita. Joitain katupylväitä ympäröi valehtelematta yli puolen metrin paksuinen julistekerros. Nähtiin monia viittimakieltä puhuvia. Yksi tällainen porukka sattui samaan junaan ja tuntui puhuvan meistä, mutta saatoin kuvitella omiani.

Poltin olkapääni, vaikka lupasin itselleni varoa palamista. Sää oli niin petollinen, kärventävää säteilyä kaikesta pilvisyydestä huolimatta. Kaupunkia läpi käydessä käveltiin ihan hirveästi, mutta myös paikallisjuna ja metrot tulivat tutuksi, kun meidän hostelli on niin syrjässä. Onneksi niiden kulkua ei ollut vaikea ymmärtää. Syötiin Burger Kingissä, siellä ravasi kokoajan tähteitä kerääviä pummeja. Kas kun eivät ihan jonoa muodostaneet.

Lähetin mummille ja isoisälle postikortin, ja päätin tehdä saman joka maassa. Jonotettiin pitkä aika, jotta päästiin tekemään paikkavaraus seuraavan kohteen junaan. Ich spreche kein Deutsche, mutta Muchenin junaan meille paikkavaraukset tehnyt asiakaspalvelija ei sen sijaan puhunut sanaakaan englantia. Ei edes yrittänyt. Ja mä kun luulin, että edes Saksassa osattaisiin… Ei saatu yöjunaa, joten matka päätettiin jatkuvaksi seuraavana aamuna aamujunalla. Ei tahdota stressata, mutta kun pitäisi päästä eteenpäin, niin vähän meinaa hermostua.

Naapurihuoneessa melusi viulisti. Osuttiin aina siellä täällä suomalaisiin. Berliinin julkinen liikenne toimii loppujen lopuksi aika selkeästi. Ei oo mikään kaunis kaupunki muuten kuin joidenkin harvojen vanhojen rakennusten osalta, mutta historiahan tässä kaupungissa on muutenkin se kaikkein mielenkiintoisin osa. Tosin kun ei jaksa kaluta läpi museoita, niin puoltoista päivää kyllä riitti tälle kaupungille vallan hyvin.

Kivat shortsirajat jaloissa, kun mun kalkkireidet otti vähän väriä.