Tämän postauksen julkaisuaika on etukäteen ajastettu.

Mä taisin joskus esitellä täällä joitain mun ikivanhoja ala- ja yläasteella tekemiä käsitöitä. Toinen niistä oli kamala säkkimäinen hirveästä kankaasta tehty mekko, ja toinen tylsä puoleen sääreen ylttävä farkkuhame. Jälkimmäisen tein joskus ala-asteella, ja siinä missä se mulla nykyään ylettyy puoleen sääreen, silloin se taisi olla lähes maahan asti. Ja kooltaan hiukan iso, että mitä se silloin ei pysynyt päällä, niin käy mun lantiolla ihan täydellisesti.
En oo tainnut koskaan käyttää sitä. Ei kyllä oo mikään ihme.

Nyt oli kuitenkin tän kamalan hameen vuoro joutua käsittelyyn.
Multa löytyi huuto.netistä yhden kangaspaketin osana tullutta nudea pitsikangasta, jolle en oikein keksinyt järkevää käyttöä. Tummansininen ja nude sopii musta hyvin yhteen (kuten sininen ylppärimekko & nudet kengät -yhdistelmästä saattoi huomata), joten päätin kokeilla yhdistää nämä kaksi kelvotonta osaa.
En tahtonut rikkoa mekon hyviä puolia, kuten hyvää yläreunaa ja vetoketjua, joten päätin mennä hameen ehdoilla, ja jatkaa pituutta maksihameeksi asti. En omista ainuttakaan pitkää hametta, enkä myöskään tunne mitään suurta houkusta hankkia sellaista, vaikka niitä nyt tunkeekin ihan joka tuutista tän hetkisten villitysten nojalla. Mutta minkäs yhden maksihameen tekemisen estäisi, siinä ainakin näkisi, sopiiko tällaiselle hobitille pitkät helmat.


Koska en halua vilautella takalistoani tai muita intiimialueita, aluksi mittailtiin, kuinka pitkälle peittävää kangasta tulisi olla. Tahdoin kuitenkin pitsin mukaan heti alusta alkaen, jonka vuoksi ompelin sitä yhden kapean kaitaleen verran heti hameen yläreunaan.


Ylimmän kaistaleen kangas meinasi loppua kesken, eivätkä ne päättyneet aivan tasan, mutta ei ollut aikaa välittää (sillä päädyin tekemään tätä sopivasti pakkaamispäivänä).

Sen jälkeen leikattiin helma katki korkeudelta, joka peittää juuri ja juuri kriittiset paikat, ja josta voidaan jatkaa pitsikaistaleella.


Oikeat puolet vastakkain ja suoralla ompelu. Saman toistoa jokaisen vaakaraidan osalta. Ompelusta jäänet saumavarat käänsin ja ompelin kiinni aina sinisen kaistaleen puolelle, jotteivät ne paistaisi pitsin alta esiin.

Ja silloin kun kangas ei ole venyvää tai liehuvaa, kannattaa tehdä halkioe. Kummasti heti helpompaa kävellä.

Onneksi tuo verhokangasmainen pitsi ei ole kovin purkautuvaa sorttia, eikä päätteilyiden suhteen tarvinnut olla niin tarkka. Lopputuloksesta tuli aika nätti, vaikka kiireisenä häseltäessä tulikin vähän mokailtua.
Harmittaa, kun tuo vei liikaa tilaa ja on väriensä puolesta niin vaikeasti yhdistettävissä mihinkäään, että olisin voinut ottaa sen reissuun mukaan. Mutta kyllä tuo varmaan käyttöön pääsee vielä myöhemmin kesällä, jos vaan uskallan.
Vai kehtaako tällainen hame päällään kulkea ihmisten ilmoilla?
9 Responses
Siitä tuli hieno! Ja sullaon tosi ihana maha! :3
No kyllä kehtaa kulkea ihmisten ilmoilla, ihan sika hienon hameen kyhäsit kokoon! Voi kunpa vaan mäkin osaisin ommella! Yläasteen tekstiilin opettaja varmaan vihasi mua kun tyrin aina kaiken 😀
Tulipas hieno!
hieno! mulla on kans tuollainen ala-asteen kässäntunneilta muistona enkä olis kyllä uskonut että siitä saa millään tavalla hienoa, you proved me wrong 😀
Mahtavan näköinen, kyllä passaa tuon kanssa kaduilla kävellä!
moikka, huomasin että sulla oli jossain vanhemmassa postauksessa myynnissä takki (http://www.huuto.net/kohteet/usan-ja-brittien-lipuin-kuvioitu-kevattakki-koko-34-36/264028855#) ja kyselisin että menikö tää takki silloin vai oisko sulla sitä enää, olisin kiinnostunut siitä nimittäin 🙂 laita mulle s-postia (aamihhh@gmail.com) kun palaat sieltä matkalta! 🙂
Anonyymi: Minä ja maha kiitetään! 😀
Iina: Jee, hienoa kuulla! No voi. D: Mut onneks voi harjoitella jos siltä tuntuu! 🙂
ellanoora: Kiitos! 🙂
Katja: Wohoo, siitä vaan hameelle uutta ilmettä, niin voi saada käyttökelpoisen vaatekappaleen! 😀 Ja kiitos!
Tipitii: Kiitos! 🙂
Jasmine: Joo on vielä myymättä, laitan sulle meiliä loppuviikosta kunhan oon ensin palaillu kotiin! 🙂
ihana hame muutenkin upee blogi, liityn! ♥
KURKKAATHAN?
twostars-inthesky.blogspot.fi
Totta kai kehtaa, toihan on ihan hurjan ihana!! ♥ Hienon hameen sait väsättyä noinkin tylsästä farkkuhameesta, toi on oikeesti ihan mielettömän kaunis sun päällä 🙂 Oot kyllä taitava!
Kiva tää sun blogi muutenkin!
http://kisstherain-p.blogspot.fi/