YO-kokeiden vikan viikon paniikkipänttääjä

Heräsin viimein oikeasti siihen tosiasiaan, ettei noihin kokeisiin ole kuin enää alle viikko. Tämä toivoton kurssikokeiden ”viimeisen illan paniikkipanostaja” on nyt vaihteeksi yo-kokeiden suhteen ”vikan viikon paniikkipänttääjä”. Onhan siinä edistystä sentään edes muutaman päivän verran. En ole varma, meneekö mitään enää kunnolla päähän – pääasia että ainakin tuntuu, että opiskelisin. Sen näkee sitten, mihin asti sillä yltää.

Oon ekaa kertaa elämässäni aikatauluttanut kokonaisen viikon mun elämästäni (ja sen jälkeen aikataulutan lisää, mutta en jaksa ajatella kerralla liian pitkälle), ja toivon todella pystyväni elämään ainakin lähes tulkoon sen mukaan ilman suuria lepsuiluja. Yritän kääntää mun sisäistä kelloa aikaisempiin nukkumamenoaikoihin ja aikaisempiin aamuheräämisiin, se lienee yksi suurimmista haasteista heti sen itse lukiessa hereillä pysymisen ja koneelta poissa pysymisen jälkeen.

Roopen Samsung Galaxy S3:n laatu, haha. Yritin lukea hissaa säkkituolissa auringon valossa, lopputuloksena torkut kissa sylissä.

Mäkin haluaisin olla kissa, jos itten voisin vain nukkua, syödä ja olla paijattavana päivät pitkät.

Tää on tehty niin vaikeeksi. Penkillä pöydän ääressä istuessa tulee niskat ja joka paikka kipeiksi, ja mun omintakeiset istuma-asennot saa huvittuneisuuden herättämisen lisäksi myös loppujen lopuksi jalat väsähtämään. Jalat eteenpäin istuminenhan on siis ihan mahdotonta: istun aina esimerkiksi joko kyykyssä, toinen jalka koukussa sylissä, kummatkin jalat tuolilla buddhamaisessa asennossa tai silleen jännästi noja-asennossa puoliksi kyljelleen niin että jalat samalla toisella penkillä.

Sohvalla istuminen toimii jonkun aikaa, kunnes ajatukset alkaa vaeltelemaan, kirjaimet rupee hyppimään silmissä ja päiväunille valahtaminen alkaa tuntua liian houkuttelevalta vaihtoehdolta, vaikka takana olisikin pitkät yöunet.

Sängyllä lukeminen on luonnollisesti vielä mahdottomampaa kuin yllä mainittu. Mä kadehdin niitä, jotka pystyy opiskelemaan sängyssä mukavasti peittoon kääriytyneenä, mun mukavuuden haluun taipuvaisuus vie mut alta aikayksikön untenmaille. Paitsi jos kyse on tietokoneella olemisesta, joka saattaa usein jyrätä yöunet silloin kun ei pitäisi. Kuten nyt, piti mennä nukkumaan yhdeltätoista. Pahus.

Mun jäisesti irvistävä pikku pösöseni.

Sillä jollain Colour me -blogista bongaamallani ohjeella säätämäni proteeiinipitoinen kiivipirtelösotku, joka näytti hyvältä ja maistui hyvältä – ainakin muutaman pilli-imasun verran, jonka jälkeen iski äklötys.

Happihyppelyn värjännyt punainen kajo kännykällä ikuistettuna.

Oon niin paljon enemmän käsilläni säätävä käytännön kautta oppija, kuin kirjojen sanoja ja numeroita autuaasti sisäistävä eläväksi tietokoneen vastineeksi pyrkivä tietopankki. Mutta joo, vaikeuksien kautta voittoon, tai kunhan nyt ainakin kohtuullisella kunnialla maaliviivan yli.

Mä pidän nyt blogihiljaisuutta ainakin ensi viikon keskiviikkoon asti, jolloin taakse ovat jäänet äidinkielen ja hissan yo-kokeet. Sitten on ylioppilaskokeista edessä enää matikka, mutta siihen saumaan luulen ansainneeni rauhallisen illan tietokoneen parissa. Mutta sitä ennen saan datailla vaan kännykän hitaan ja pätkivän netin kautta silloin kun pakko (tai ”pakko”), joten blogi vähän hiljenee. Muuten mä repsahdan vaan aina moneksi tunniksi, vaikka pitäisi tulla vain käväisemään…

Jos nyt lopuksi käännetään ajatuksia vähän positiivisempiin aiheisiin, niin tiedän ainakin muutaman asian, jotka tekee näistä opiskelurupeamista selviytymisen arvoisia.

Näitä ovat esimerkiksi:

…operaatio yo-mekko, jonka suhteen päätin yrittää selvitä ihan omin kätösin,
…uuden kameraobjektiivin hankinta (mä olen aasi ja se objektiivi on mun silmien edessä kepin nokassa roikkuva porkkana – palkitsen sillä itseni sitten joskus myöhemmin keväällä),
…kesän alun yo-juhlien miettiminen, 
…sekä mahdollisesti toteutuvan loppukesän interrail-reissaamisen suunnittelu. ♥

Mitähän kaikkea sitä vielä kehittäisi?

Mutta nyt on vaan pakko jonkin aikaa leikkiä lukutoukkaa ja uskotella itselleen opiskelujen sujuvan, ettei rusentuisi kokonaan sen hyvin lamaannuttavan ”mä en jaksa mitään, oho en taas tehnyt mitään, mä en osaa mitään, oi miks mä en tehnyt mitään”-morkkiksen alle.