Se viikko vilahtikin ohitse ihan luvattoman nopeasti. Jotenkin ne päivät ja tunnit vaan hupeni käsistä – ja hupsista, sitten olikin jo matikan yo:ta edeltävä päivä ja tömähdän maanpinnalle ihanaan ”yhyy mä en osaa mitään tai ainakaan en tarpeeksi”-todellisuuteen.
Mä annoin viime keskiviikkona hissan yo-kokeen jälkeen itelleni ”lomaa lukemisesta”, mutta oli syy sitten pieni burnout tai joku pahuksen error aivoissa, niin loppujen lopuksi se ”loma” vähän venähti ja talsin siihen tän päiväseen matikan kokeeseen takanani korkeintaan pari tuntia kunnollista opiskelua. Jälkiviisaana masistelen vähän tätä tämän kertaista himskatin järjen riemuvoittoa, mutta paha sitä enää on murehtia. Tehty mikä tehty.
Kyllä mä tuosta läpi pääsen ja valmistun ylioppilaaksi, mutta ne tavoitteet, jotka maalailin itelleni joskus joitain muutamia kauniita kuukausia takaperin ennen kirjoituksia, jäänevät saavuttamatta. Ei voi muuta kuin suunnata kohti seuraavia tavoitteita – kuten hamuamaan sitä yhden tietyn alan jatko-opiskelupaikkaa, joka näine yo-todistusennusteine joutunee kohdistumaan suuntaan Tampere.
Mutta hei, nyt se on ohi! Tai siis, ensi syksyn korotuskokeita odotellessa….
Ensin tarkistetaan selusta kurkkaamalla ympärille, sen jälkeen vasta tungetaan varpaat suuhun.
Piti lukea matikkaa, kuvasin kissaa. On se söpö kurttuotsa.
Piti lukea matikkaa, leivoin kakun. Itsehän en tietenkään ole päävastuussa siitä, että tuo oli kaluttu loppuun lähes vuorokaudessa.
Tänään on taas ollut ihan aivokuollut päivät, toivottavasti huomenna helpottaa. Siinä missä oon koko kuluneen viikon yrittänyt luistaa ja yrittänyt olla
luistamatta lukemisesta, kokeesta kotiin myrtyneenä palattuani en oo
saanut otetta yhtään mistään.
Tää on tätä jo otsikossakin mainitsemaani koekankkusta, olo ettei kykene tekemään mitään muttei pysty nukkumaankaan
Sellainen tyhjä fiilis eikä oikein ruokaakaan mieli – usein joukkoon kuuluu myös järkyttävät niskajumit ja päänsärky. En tiiä, onko tällaista oloa muilla yo-kokeista läpi vääntäytyneillä (Onko?), mutta mulla tää on toistunut joka yo-kokeen jälkeen, joten piti keksiä sille ololle oma nimensä.
Koekankkunen, eli vähän niinkuin henkinen darra, joka seuraa kun itsestään on puristanut tärkeään ja elämää määrittelevään paperiin kaiken minkä vain muisti, ymmärsi ja kykeni, eikä siltikään tunne oloaan onnistuneeksi.
Mitään muuta tässä on tapahtunut… ainakin työhaastettelua, hygieniapassitestiä ja kansalaisaloitteen allekirjoittamista. Kesätyötä mulle ei heru, koska mun loppukesän interrail-suunnitelmat/haaveilut ei mätsännyt yhteen niiden kesä-heinä-elo-aikatauluvaatimuksiin. Sen sijaan hygieniapassitestin kanssa onnistui, ja mulla kävi kerrankin tuuri tuollaisen oikein/väärin -lottorivikokeen täyttämisen kanssa: läpi meni lukematta, vaikka kysymykset oli osa ihan outoja.
Tuohon tasa-arvoisen avioliittolain kansalaisaloitteeseen osaa ottaminen teki hyvää, niinkin pienellä asialla osasi tuntea itsensä tärkeäksi, vaikka niitä ensimmäisen päivän allekirjoittajia oli yli sen 100 000 muutakin henkilöä. Vaikka on tasa-arvoista suoda muille myös ne omat, eriävät mielipiteensä aiheeseen (vaikkei niillä välttämättä mitään oikeita järkiperusteita taustalla olisikaan), niin ai että se kutkutti mukavasti pikkusuurta liberalistiminääni, kun noihin lukuihin päästiin alle vuorokaudessa. Kuinka moni muu otti tai aikoo ottaa osaa tuohon kansalaisaloitteeseen?
Alle runttaamissani kuvissa esiintyy viime viikolla gräsasta kotiin kiikuttamani tekeleet, neliönmallinen lasilautanen sekä savesta tehty ja tummansiniseksi lasitetty teekannunmallinen teesuodattimen vastapaino. Kummatkin onnistuivat! Vaikka ei tuosta tummansinisestä väristä tullut yhtä selkeä kuin toivoin, eivätkä nuo lautasen mosaiikkimaiset muodot ole yhtä terävät kuin alunperin haaveilin – näyttävät vähän joltain solukolta. 😀 Samanmoisia lautasia on tekeillä toinenkin, sen valmistuttua aattelin siirtyä joksikin aikaa taas hopean pariin.
Vasemmalla tekemäni savipaino, oikealla jostain ostettu ja iskän hajottama posliinipaino.
Oon teejuoppo.
Lasin väri on suunnilleen mintunvihreään taittava läpikuultava.
5 Responses
vähänkö hyvin pikkuveljes soittaa kitaraa ja jos se on ton opetellu viel korvakuulolta pelkästää nii wau! 😮
Ei hätää, et ole ainoa, joka tuon kammottavan tyhjän olon kokee yo-kokeen jälkeen, enkä keksi koekankkusta parempaa ilmaisua sille ololle! Yhdestäkään kokeesta ei jäänyt "positiivista" koekankkusta, et on just tosi väsynyt ja aivot muussina siitä kaikesta, mutta silti onnellinen ja jäis tyytyväinen olo omasta suorituksesta. -.- Meh. Noo, eipä voi mitään. 😀
Ja tosiaan oon kans asennoitunut siihen, että syksyn korotuskokeita tai koetta odotellessa! Kyl mä uskon pääseväni kans kaikista kirjottamistani aineista läpi, mutta ainakin enkun mokailin sen verta taitavasti, että haluan aika varmasti korotella sen syksyllä.
Vau, vähä taitavasti pikkuveljes vetää Gangnam Styleä! 😮 Ja noin nuorena jo… Pakko mainita, et mun veli on kans tommonen nerokas korvakuulolta oppija! 😀 Se kyl soittaa rumpuja, mut oppii just tollee eri biisien kuviot samallalailla ku sunkin veljes.
taija maria: No niinpä, on se kiva että edes jollain meidän perheessä on musikaalisia lahjoja, kun itsehän en osaa hyvin edes laulaa. 😀
Elamilia: Hauska kuulla etten oo ainoo, se on niin tuskaista kokeen jälkeen kuunnella, miten älliä tavoittelevat voivottelee, miten ovat tehneet jonkun parin pisteen virheen tai unohtaneet jotain, ja että voivoi saa nähdä tuleeko L vai vaan joku E, kun itellä oli alunperinkin tavoitteet alempana eikä ole varma ovatko nekään enää mitään realistisia, niin hertsileijaa että ketuttaa. 😀 Ja sitten kun joku saman kokeen tehnyt selittää mitä on mihinkin vastannut, niin olo sen kuin "paranee" ja vaikka heti kokeen jälkeen oli ihan tyytyväinen fiilis, niin siinä vaiheessa se sitten viimeistään rapisee.
Mulla meni myös enkku viime syksynä aika persiilleen, että päätin jo silloin että korotan ensi syksynä, ettei tälle keväälle olisi tullut likaa lukulastia. Hyvä niin, koska näkee taas miten oikeesti pystyn keskittymään kunnolla vaan yhteen aiheeseen per yo-koerupeama… Tänä keväänä se oli hissa ja sitäkin jaksoin kunnolla vaan 2 viikkoa. D: Äikkä ja matikka meni aika lukematta. No, toivotaan että ne meni sen verran hyvin että jäisi vaan sen enkku korotettavaksi ja saisi myös oikeasti keskityttyä vain siihen. 🙂
Ooi, söpöä. 😀 Meilläkin on rummut, millä toi välillä soittaa. En vaan kauheesti tykkää sitä kuunnella, kun ne on sijoitettu mun seinän toisella puolelle ja korvat halkee, mutta hyvin se niilläkin vetää, vaikkei mistään oo moiseen opetusta saanut. 🙂 Ite muistan kans tykänneeni ton ikäsenä rummuilla soittamisesta vaikkapa koulun musatunneilla, mutta ei siihen koskaan päässyt kunnolla sisään, kun taustalla oli kokoajan pelko että tekee virheen, jää tahdista tai muuten vaan epäonnistuu muiden nähden. :/
Ihana Henri :'D
Heidi: Söpö ku mikä, ainakin sillonku sitä huvittaa olla. 😀