TENERIFE, osa 2 – Auringon palvoja

Mikäs on sen parempaa kirpakan pakkaspäivän jälkeen kuin kaivata lämpöä valoa ja muistella, miltä tuntuu, kun seisoo veden rajassa kostealla rantahietikolla ja aallot nousevat eri voimakkuuksin ylös alas, saaden hiekan pakenemaan kutitellen jalkojen alta merelle, jättäen seisojalle tunteen vajoamisesta ja mielikuvan juoksuhiekassa seisomisesta.

Mä oon perso auringolle, rakastan makoilla aurinkotuolissa ja leikkiä käristyvää grillimakkaraa. Vaikka Teneriffan talviset lämpötilat on ”vain” samaa luokkaa kuin Suomessa hyvinä kesinä, kyllä siinä nahkansa palamaan sai – tai no, mä nyt palan näillä punatukkaisen geeneillä melkeen missä oloissa tahansa. Onneksi aurinkorasvalla läträäminen on keksitty ja arvot on niin päin, että enemmin kalkkilaivan kapteeni kuin ihosyöpäpotilas.

Tää olis varmaan ollut aika siisti värillisenäkin, mutta ei mahda mitään, kun otos on Roopen kännykän kameran ominaisuuksien testikuvailujen tulos.

Pahoittelut jos tää .gif-tiedosto lamauttaa teidän(kin) koneet, siinä oli vaan niin suuri vaiva että koostaan huolimatta oli pakko saada se tänne esille!

Päivien parhaat ja lämpimimmät vaiheet siinä keskipäivän vaiheilla vietettiin yleensä altaalla. Mä naurin antoisasti aurinkotuoliin nukahtamisesta ja pojat polskuttelivat altaassa. Ite en sinne kertaakaan pulahtunut koska en uimisesta pahemmin perusta. Kuuntelin sivukorvalla muiden puuhia, puuhailin iphonella netissä sen verran mitä pätkivästä wi-fi-yhteydestä irti sai ja seurasin ympäristöä, kuten miten läheisessä aurinkotuolissa makaava möhömahainen mies kuorsasi niin kovaäänisesti että melkein koko tuoli tutisi.

Sisäiset kellot olivat sekaisin lähes kaikilla meistä. Toiseen huoneeseen majoittuneet vanhemmat&pikkubroidi heräsivät aamiaiselle tuntia liian aikaisin, koska kännykän kello oli seonnut yön aikana, yöunet olivat lähes aina ainakin 8-9 tuntia mutta aamiaisen jälkeen saatettiin nukahtaa parinkin tunnin päiväunille sänkyyn tai aurinkotuoliin, lounasta saatettiin syödä kuudelta illalla ja parin tunnin päästä illallispöydässä sitten ähistiin uuden aterian ääressä.

Yhtenä päivänä tehtiin Roopen ja broidin kanssa retki Los Christianokseen, eli samaan paikkaan jossa jouluaattona käytiin syömässä illallista. Päätettiin, että tällä kertaa taitetaan matka dösällä! Yritettiin tulkita aikatauluja ja noustiin sitten sellaisen dösään, joka vaikutti hyvältä ja jonka kuski vastasi suuntaa kysyttäessä ”Los Christianos”.

Matkattiin jonkin matkaa, kunnes dösä pysähtyi jollekin päättärin näköiselle parkkipaikalle. Ei tiedetty missä oltiin, joten kysyin kuskilta ”where are we?” Vastaus kuului ”Los Christianos” – kuvitelkaa se mielessänne sellaisella espanjalaisella korostuksella äännettynä.

Oletettiin tietysti että hei, ollaan siis perillä, noustaan kyydistä. Käveltiin rantaan päin ja jossain vaiheessa tajuttiin, että eihän tää näytä yhtään tutulta. Roope sai jotenkin kännykän GPS:n kautta paikannettua, että kas, oltiinkin vasta suunnilleen puolessa välissä matkaa. Ei siinä oikein muuta mahtanut kuin jatkaa kävellen eteenpäin. Aikamoinen deya vu siitä jouluaaton maratoonista…

Matkapäiväksi oli luvattu tavallista viileämpää ja puolipilvistä. Oltiin varustauduttu pitkälahkeisulla housulla ja huppareilla. Sitä rantaviivaa kävellessä tuli kyllä aika selväksi, etteivät ennustukset olleet pitäneet ihan paikkaansa. Sai taas hiki virrata ja litistä oikeen riemulla, kun lyllerrettiin eteenpäin siinä muuten niin mukavassa paahteessa…

Perille pyörittiin kaikissa pikkuputiikeissa, mutta ite en vaan millään saanut ostetuksi mitään. Kaikkea ”ihan kivaa” kyllä tuli vastaan, ei vaan mitään sellaista, jonka olisin kassalla asti vienyt. Ainoat ostokseni taisinkin tehdä vasta lähtöä edeltäneenä päivänä vähän sellaisella puolipakolla, koska ”olihan sitä nyt jotain ostettava”.

Kaksi kuvaa limittäin: Tuo ukkeli ei oikeasti ole törmäämässä tuohon palmuun tuon varjonsa kanssa.

Käytiin muutamana iltana illallisen jälkeen istumassa Roopen kanssa iltaa erilaisten cocktailien parissa. Ei oltu niitä aikasemmin kokeiltu ja näin matkan jälkeen voisin sanoa, että tuskin vähään aikaan tuun uudestaan kokeilemaan. Yhtenä iltana istuttiin vähän pidempään yhdessä Cocktail-baarissa testailemassa eri makuja. Siltä illalta on kivoja muistoja, oli paljon naurua ja jutunjuurta. Toisaalta mä en seuraavana päivänä osannut olla varma, pesinkö mä edellisenä iltana hampaat vai en. Kuulema pesin.

Alkoholin annostelu on ihan eri maata kuin Suomessa, jossa kaikki mitataan millien tarkkuudella. Tuolla baarimikot annostelee perstuntumalta ja promillemäärä oli joko enemmän tai vielä enemmän. Tai jos et sitten lipittänyt jotain breezeriä. Yhdessä brittiläisessä ”Fun pub”issa taisivat kattoa vähän pitkään, kun tilailtiin cocktaileja sen perinteisen kaljan sijaan mitä ne äijät siellä kittas karaoken hoilaamisen sivussa.

Muutamia muistiinpanoja: Pinacolada oli ananaista, hyi. Sex on the beatch ihan hyvä mutta ällömakea. After eight maistui liikaa viinalle. Blue lagoon oli ihanan raikas. Mojito oli ihan jees. Multible Orgasm oli hyvää puoleen väliin. Muita en muista, mutta oikeestaan kaikki oli hyviä aina siihen puoleen väliin asti. Sen jälkeen tuli aina sellainen ”kiitos ei enempää tätä” -ähky.

Pimeä panorama meidän hotellihuoneesta, joka siis käsitti yhden makuuhuoneen kahdella sängyllä, kylppärivessan sekä keittöä&olohuone -yhdistelmän (jossa broidi nukkui vuodesohvalla) + parvekkeen, johon joskus jopa paistoi aurinko.

Wi-Fi toimi ainoastaan hotellin uima-allas- ja baarialueella – – silloin kuin nyt ylipäätänsä sattui toimimaan.

Myöhemmin tulee vielä viimeinen osa (sisältönään enemmän tai vähemmän hyviä ja tärkeitä jämäpaloja) tästä reissusta!