Toisin kuin aamulla, Kielletyn kaupungin jälkeen liikuttiinkin bussin sijaan liikuttiin riksakyydillä hutong -alueelle syömään ja pällistelemään paikkoja. Kuskit olivat hauskoja, ja ajaessa sai tuntea ihanan tuulenvireen vasten kasvoja kaiken sen kuumuuden keskellä.
Jarruista lähti kauhean kova ääni jota tosin kuultiin paljon, sillä ajajat pitivät hauskaa tai/ja yrittivät hauskuuttaa meitä ohittelemalla toisiaan aina tiellä sattui tilaa olemaan. Oltiin varmaan muutenkin aika hauska näky, sillä niitä riksoja kulki siinä perätysten vähän enemmän kuin muutama (=about kymmenen).
Viimeisen riksakyydin jälkeen oli vähän häslinkiä, sillä riksakuskit selkeästi odottivat meiltä jonkinlaista tippiä, josta meille ei oltu aikaisemmin mainittu mitään. Siinä tuli sitten vähän epäselvyyksiä, että eikö pidä maksaa vai pitääkö ja kuinka paljon.
Loppujen lopuksi suurin osa kyytiläisistä (minä mukaanlukien) pääsi tilanteesta läpi ilman, että tuli maksettua mitään, saatika että olisi edes saatu kunnolla selvillä, mitä olisi pitänyt maksaa. Oliko se sen 20 cny per riksa vai per kyytiläinen? Eipä ole paljoa googlesta apua tässäkään.
Asetuttiin kahteen pyöreään pöytään syömään lounasta ja oltiin niin ikään kuin pyöreän pöyrän ritarit.
Tästä kuvasta (© Jessika) oikein huokuu hyvä fiilis!
Pekingin keskustan nykyään vielä jäljellä olevat hutongit olivat kai lähinnä keisarin monien vaimojen ja lapsien ja muiden astetta korkea-arvoisempien henkilöiden asuinalue. Hutongit siis kiinalaiseen rakennustyyliin tehtyjä lähiömäisiä asuinalueita, joille ovat ominaista piha-alueet, kapeat kadut ja korkea kynnykset. Tai ainakin näihin asioihin tulin siellä huomiota kiinnittäneeksi.
Itse hutong -sanalle on vaikea löytää suomenkielistä vastiketta, ja googlaamallakin tulee aika huononlaisesti tulosta… En nyt sitten jaksa yrittää tän enempää tyhjästä päteä, kelvatkoon vaikka tuo ”perinteinen kiinalainen asuinalue” -merkitys. Jossain pekingin laitamilla sama merkitys lienee käytännön puolessa paljon rapistuneempi, kuin mitä itse tässä turistirysähutongalueessa.
Seurattiin jonkin aikaa yhdellä hutongien aukiolla ollutta näytelmää, josta tosin ei ymmärretty mitään, sillä kukaan ei ollut dubbaamassa sitä meille kiinasta suomeksi tai enkuksi. Käsitettiin kuitenkin, että esim. tässä kohtauksessa siinä taisivat isät (keltainen ja tummansininen) olla tekemässä naimakauppoja lapsiensa puolesta (vihreä ja pinkki).
Yhtään vuorosanaa tälle näyttelijällä ei kylläkään ollut kirjoitettu. Tosin mulle kyllä riitti se, että oli niin söpö, kun en mä siitä puheesta olisi muutenkaan mitään tajunnut. 🙂
Perinteisen kiinalainen näky aina kaikissa kiinalaisissa ravintoloissa, eikö totta?
Luultavasti ehkä kai jotain rukouslappusia? En osannut sanoa varmaksi, eivätkä osanneet muutkaan.
Käytiin myös hutongien vieressä sijaitsevassa keisarin(?) puutarhassa, joka ei tosin vaikuttanut kovin paljon puutarhalta. Iso se kyllä oli, mutta kukkien sijasta nähtiin lähinnä sellaisia kivirykelmiä ylt’ympäriinsä, pari lampilätäkköä ja käytäviä, jotka nähtävästi on alunperin tarkoitettu käveltäväksi paljain jaloin, sillä niissä oli sellaisia jalkapohjia hierovia kivinyppylöitä. Ehkä parit kukat siellä täällä, mutta ei edes mainittavan paljoa.
Kuten saatoin jo aiemmin mainita, tulin siihen tulokseen, ettei mun host-perhe ollutkaan mikään supervarakas (toisin kuin ensialkuun luulin), vaikka todennäköisesti onkin sitä hyvin toimeentulevaa ylempää keskiluokkaa. Tokana iltana meille tuli vierailemaan myös Alishan paras ystävä, joiden kesken saatiin ihan kivasti luotua keskustelua kulttuurien eroista, matkustelusta ja opiskelusta.
Kylässä oli myös host-isän serkku, joka kertoili juttuja USA:n reissultaan ja ihmetteli eurooppalaisia tapoja. Itselleni ainakin oli uutta, etteivät kiinalaiset oikeastaan harrasta kättelyä tavattaessa, puhumattakaan halaamisesta.
Johan on mustaa tukkaa. 🙂
Ruuaksi tehtiin sellaisia täytettyjä pastoja (taisivat puhua ”dumplingeista”, joiden oletan olevan suomeksi mykyjä), josta kaikki taidettiin tehdä itse pastataikinaa myöten, ja jonka tekemiseen lähes kaikki osallistuivat. Perheen isä mainitsi, että kyseistä ruokaa tehdään lähes aina silloin, kun on vieraita kylässä.
Vaikka host-perheen kotona oli toimiva langaton verkkoyhteys, facebook ja blogger eivät (tietenkään) toimineet.
Tätä ennen kuitenkin sain selville, etteivät host-perheeni jäsenet oikeastaan edes tienneet, ettei facebookin nettisivu toimi, kun sinne yrittää päästä – he kun käyttävät vain sitä omaa kiinalaista facebook-versiotaan.
Toisaalta, mihin he tätä ”meidän facebookia” tarvitsivatkaan, kun elämä on täysin keskittynyt vain siihen kiinalaiseen yhteisöön ja ympäristöön, jossa elää? Jos siis heidän pelkän opiskelun- ja työntäyteistä elämää voi edes oikein elämäksi kutsuakaan… Siihen on hyvä verrata omaa elämäänsä, kun koulu alkaa rassaamaan ja maanantait ottaa pattiin (kuten mua nyt, piru vie kasin aamut ja sitä ennen mukavasti aamuyöhön valvominen).
Matka jatkuu seuraavassa postauksessa!
4 Responses
kertoo kiinalaisen naisen asemasta se ettei tytöllä ollut vuorosanoja taikka sanavaltaa naimakaupoiissa
Anonyymi: Saatat olla oikeassa. Tai sitten se johtuikin vain siitä, että näytelmän puheenvuorot taisivat muutenkin olla kohdistettu vain aikuisille näyttelijöille. 🙂 Vaikea arvioida, kun ei ymmärtänyt yhtään mitä kukin sanoi.
Voi mä oon ollu Pinjan kanssa samalla luokalla! 😀 Tosi pelottavaa nähdä se jonkun randomin blogissa vaan yhtäkkiä 😀 Ihania kuvia!
http://kindarandomcrap.blogspot.com/
Jasu: On se maailma niin pieni. 😀 Pinja sattuikin näkymään aika monessa näistä kuvista. 🙂 Kiitos!