Aamulla satoi taivaan täydeltä märkää räntää, illalla paistoi aurinko. Perus huhtikuu my ass… O:lla on synttärit, taiteilin sille paksuhkon kaulaketjun hopeasta. Ja tein kakun. Ihan HIMMEEN panostuskakun. 😀 Onneaponnea ihanalle ♥18 wee, epistä. Jotkut joutuu odottaa kesän yli sitä iloa. esim. minä.
Kuten näkyy, kyseessä oli tällä kertaa suklainen täytekakku. Oikeastaan ensimmäinen koskaan itse tekemäni täytekakku ylipäätänsäkään. Pohja-, väli- ja päällikerrokset ovat kääretorttutaikinasta tehdyt. Kerrosten välissä on alla valkosuklaavaahtoa ja yllä tummasuklaavaahtoa.

Kuorrutus on makeaa kaakaojauhetta käyttäen tehty sokerikreemi. Päällä olevan ruusun, lehdet ja numerot muotoilin itse valkoisesta sokerimassasta. Niiden tekeminen marsipaanistakin olisi onnistunut. Päädyin kuitenkin tuohon, koska se näytti (ainakin kaupassa) puhtaamman valkoiselta kuin mitä valkoinen marsipaani. Kuva vääristää ruusun väriä enemmän kermanväriseksi kuin mitä se oikeasti on. 🙂

Kaikille jotka innostuivat haastamaan amatööritaitonsa kakkuilussa, kannattaa kurkata tämä sivusto. Itse käytin apuna Ystävänpäivän suklaasydän -ohjetta, tosin soveltaen sitä omiin aineksiini sopivaksi, sekä synttärisankarin makuun sopivaksi. Ja halusin päästä kokeilemaan tuollaisen ruusun tekemistä!
Tänään oli tuomiopäivä. Tai meinaan siis kokeidenpalautusta. Lottorivi meni tällä kertaa suunnilleen ja kaunistelematta 6, 6½, 8, 8, 8½, 9-, 9+.
Ensimmäinen oli kaunis numero (huomaa sarkasmi) enkun kokeesta, jonka suhteen luovutin täysin enkä lukenut kuin ekan kappaleen sanat. Kuvittelin, etten pääse läpi ja voin mennä tekemään mokoman sitten uusintoihin. Mut sit sieltä pläjähti kutonen. Kiva, jos olis ollut edes femma, niin olisin voinut opea muuttamaan sen neloseksi tai jotain, että olisin voinut käydä uusimassa. Nyt ei voi mitään.

Todistuksessa osa numeroista näyttänee vähän kauniimmalta, mutta ei tuokaan ihan kauhean paha ollut. Hissan numerot pelasti mun päivän totaalimasennukselta.

Luin koko sunnuntain Nälkäpeliä. Piti tehdä läksyjä, mutta ahmin sen kirjan just niin nappiin menneessä ajassa, että kun takakansi tuli vastaan, en enää jaksanut muuta kuin rojahtaa sängylle ja nukahtaa. Mut oli kyllä aika hemmetin hyvä kirja! Tekisi mieli etsiä tän jatko-osat ja lukea. Hyvä tapa terrorisoida lukio-opinnot…
10 Responses
Ihanan näkönen kakku!
Ja makuinen. 😀
toi kakku on niiin hieno! ja näyttää aivan mahottoman hyvälle ja makeelle ja namnamnam 😀
Heheee se oliki oikee sokeri(kalori)pommi. 😀
Aivan mieletön kakku!
Thänks! 😀
Oioi mikä kakku, ja sä teit ihan ekaa kertaa täytekakkua? 😀 Toi näyttää niin hyvälle!
Joo se onnistu ekaks kerraks aika hyvin. 😀 Kiitti!
Oi vitsi mikä kakku! Sie oot tosi nätti kanssa ! 🙂
amalianmaailma.blogspot.com/
Oi kiitos ♥