Mulla on nyt koeviikko tuonne kiirastorstaihin asti, jonka takia tiedän kirjoittelun tulevan takkuilemaan – jos se ei takkuilisi, tietäisin sen sijaan kokeiden menneen perseelleen – joten päätin nyt antaa lukijoille ja muille kiinnostuneille vähän tekemistä/ajateltavaa:
KORUARVONTA!
Tää on kohtalaisen soveltava, koska on mun eka arvonta täällä eikä mitään valmista palkintoa vielä ole. Mutta tulee olemaan.
Ja voittajia tulee olemaan kaksi!
Ensimmäinen voittaja saa itse antaa mielipidettä sille, mitä tyyliä haluaisi korun olevan.
…esimerkiksi millaisia ja minkävärisiä helmiä hän haluaisi siinä olevan, haluaako hän kaulakorun, käsikorun vai korvakorut, kuinka pitkä korusta tulisi, mistä materiaalista hän haluaa korun olevan (hopea, kupari, alumiini, vai joku monimutkaisempi riipus) ynnä muuta tällaista, joista sitten sähköpostilla laitan itse tälle ykkösvoittajalle enemmän informaatiota ja kysymystä.
Toinen voittaja saa myös korun, mutta teen sen omilla ehdoillani ja oman makuni mukaan. Siis jos ottaa huomioon, kuinka perfektionisti jaksan olla, en tässäkään tule tyytymään mihinkään ihan sutaisuun. Ja kyseessä olisi luultavasti joko hopeasta ja helmistä tehty kaula- tai käsikoru, tai alumiinia runkona käyttäen tehty riipus.
Lyhyesti sanottuna palkinnossa on kyse siis uniikista käsityöstä, jossa päämateriaalina on mitä luultavimmin hopealanka.
Jos nyt satuit kiinnostumaan, tässä tulee osallistumisohjeet:
1.) Tuossa blogin sivun oikeassa laidassa on kysely aiheesta erikoispostaukset. Valitse siitä itseäsi kiinnostavat vaihtoehdot, ja äänestä.
2.) Kirjoita tähän postaukseen kommentti (voit esimerkiksi kertoa, millaiset erikoispostaukset itseäsi kiinnostaisivat, mutta ei ole pakko), ja toimiva email-osoitteesi.
Nämä kaksi kohtaa ovat edellytykset, jotta olet arvonnassa mukana = yksi arpa.
Sen lisäksi voit saada lisäarpoja, eli kasvattaa voittotodennäköisyyksiäsi, jos
3.) Olet lukijani bloggerin / bloglovinin / blogilistan kautta. (+1 lisäarpa)
4.) Kerrot ja vinkkaan tästä arvonnasta esimerkiksi omassa blogissasi (+1 lisäarpa), josta liität osallistumiskommenttiisi linkin.
Selvyyden vuoksi kannattaa laittaa kommenttiin, kuinka monta arpaa siis yhteensä keräsit. 🙂
ARVONTA PÄÄTTYY niin monen päivän päästä, kuin noita erikoispostauskyselyn äänestyspäiviä on vielä jäljellä, eli 20.4.2012 (joskus klo 20:00)
Eipä mulla muuta, meen tästä pois stressaamaan kokeista, toivotan itelleni onnea niihin (ja muille, jotka kärsivät samasta vaivasta nimeltä koeviikko) ja teille onnea kisaan. 🙂
Arvonta on päättynyt.
Jumalaton pötkö esimerkkejä kaikenmaailman koruista, joista viimeisemmät oon tehnyt tässä lähiaikoina ja osan joskus vuonna nakki ja peruna. Olishan noita enemmänkin, mutta oon antanut suurimman osan lahjaksi ties minne. 😀 Mut joo ehkä tää saa nyt luvan riittää.



















48 Responses
mugana! toi elämä kuvina ja diy postaukset houkuttelis 🙂
letscelebrategorgeous@gmail.com
Ensimmäinen osallistuja, onnea! 🙂
lähen kans kisaan! 😀 mua kiinnostais luultavasti eniten eriloispostauksessas kysely- ja unelmatyylipostaus 🙂
tonttutytto_@hotmail.com
Jeee ihanaa, onnea sullekkin kisaan! 🙂
"Elämä kuvina" -postaus
Hopeatyö-/harrastuspostaus
"Hiukseni ennen ja nyt" -postaus
noita äänestin jo eilen joten en pysty nyt äänestämään uudestaan 🙂
eli tämä tekee yhden arvan. ja sähköpostiosote on lauramaria.hel@hotmail.com
Kiitos ja onnea! 🙂
Äänestin jo eilen, ja jos oikein muistan niin vastasin suunnilleen näin:
Hopeatyö-/harrastuspostaus, DIY-postaus sekä "Rlämä kuvina" -postaus.
Olen lukijasi Bloggerin kautta ja linkitin arvontasi uusimpaan postaukseeni: http://operaatiojalokivimeri.blogspot.com/2012/03/hopea-kihlasormus-ja-kultainen.html
Saan siis ilmeisesti kaikki kolme arpaa 🙂
operaatiojalokivimeri@hotmail.fi
PS. Upeita koruja oot tehnyt! Haluaisin kanssa opetella tekemään koruja, mutta aika ei vaan millään riitä kaikkeen… 🙁
Ihanaa hei! 🙂 Ja kiitos ja onnea sulle kanssa!
Cute jewellery! I really like your blog, it would be nice if you could stop by my blog sometime too 🙂 🙂
http://www.raindropsofsapphire.com
Thank you very much, they're actually made by me. 🙂 I'll take a peek at you blog! 🙂
Diy-postaukset ja ihan nuo normipostaukset olis mun mieleen! 🙂
Yhdellä arvalla mukana.
jaddsmi@hotmail.com
Kiitos, onnea arvontaan! 🙂
vau miten hienoja koruja! oot tosi taitava! 🙂 Nyt kun lukijaksi liityin, niin haluaisin lukee elämä kuvina -postauksen, sekä harrastuspostauksen ja hiuksista ennen ja nyt. 🙂
Eli kaksi arpaa taidan saada?
freak.princess7@gmail.com
Ja kaksi arpaa saat, onnea sullekkin arvontaan ja tervetuloa lukijaksi! 🙂
Tykkäisin lukea DIY-postauksia.
Olen lukijana bloggerin kautta
Ja mainostin blogissani. 🙂
http://ananaspuuro.blogspot.com/2012/03/kevat.html
Tuolla ois alla. 🙂
ananaspuuro@hotmail.com
Ps, ihania koruja. Tykkäisin ite kans tehä kauheesti, mut se on yleensä jääny vaan puuhelmistä väkertelyyn. 😛
Upeaaa, kiitos ja onnea arvontaan!! 🙂
Moro!
Äänestin kysymyspostausta 🙂 Hauska myös olisi nähdä kuvia siitä kun teet koruja, eli kuvia siitä miltä koru näyttää keskeneräisenä, millaisia työvälineitä käytät jne. ja korusi on ihania! Jos voitan niin koruun haluaisin varmaan hopeaa, jotain vaaleanpunaisia helmiä… hmh, tarkemmin en osaa vielä kertoa! 8D
-Aada-
girlwithoutwings(a)hotmail.com
Kiitos ja onnea arvontaan!! 🙂
Äänestin diy postausta! Muuten tosi kiva blogi sulla, aloin lukijaksi blogilistan kautta, mulla on siis kai 2 ääntä? :—-P
nnoora-94@hotmail.com
Jeps kaksi ääntä sulle, onnea arvontaan! 🙂
2 äänellä mennään, tosi hienoja koruja ovat 🙂
juttam-96@hotmail.com
Jeee hienoa, kiitos ja onnea arvontaan! 🙂
Hienoa työtä! Itseäni kiinnostaisi esim.hopeasta "taottu" Suomi-leijona kaulakoruna… Ainakin siinä riittäisi haastetta, varsinkin jos tekee niin ettei se heti ole mutkalla ;0) T.Jape
Kiitos, en kyllä menisi vannomaan, että ihan taottua korua osaisin näillä eväillä toteuttaa. 🙂 Lähinnä eripaksuisten hopealankojen (& niistä tehtyjen lenkkejen) avulla taiteilen, plus joskus teen sormuksia käyttämällä hopealevyä & juottamalla.
Mutta, jos haluat osallistua tähän arvontaan, sinun pitää vielä liittää mukaan sähköpostiosoitteesi !
wau mikä arvonta ! osallistun ilmesesti kahdella arvalla 🙂
mun mielestä kiinnostavimpia postauksia on sellaset "päivä kuvina" tyyliset postaukset, joten sellanen ois mielenkiintonen 🙂
vuoristorata@hotmail.com
Kiitos ja onnea arvontaan!! 🙂
Äänestin näitä:
Elämäni kuvina-postaus
Unelmatyyli/vaatepostaus
Olen lukija ja laitoin arvonnastasi linkin blogiini eli yht. 2 arpaa
valkky1@hotlmail.com
Njei, tämä viesti&äänestys + lukija + linkitys = 3 arpaa. 😉 Kiitos ja onnea arvontaan!!
Äänestin "Hiukseni ennen ja nyt" -postausta, Unelmatyyli- tai vaatepostausta ja "Elämä kuvina" -postausta (: Eli osallistun siis yhdellä arvalla.
biitsu97@gmail.com
(älä kysy tuosta mailiosotteesta, se on tehty joskus vuonna kivi ja keppi :DD)
En kysy, ei mullakaan ne ensimmäisen email-osoitteet ole enää nykyään kauhean miellyttäviä. 😀 Mutta kiitos ja onnea arvontaan!
Joo äänestin tota unelmatyyli/vaatepostausta, koska olis kiva tietää et mistä todella tykkäät jos saisit valita vaatekaapin sisällön ihan mistä vaan(: Lisäksi noi DIY-jutut kiinnostais tosi paljon(: Oon lisäks sun lukija bloggerin kautta!
viiivi95@hotmail.com
Jeee kiitos ja onnea arvontaan!! 🙂
Unelmatyyli- tai vaatepostaus < tätäpä äänestin, oisi kiva nähdä sun toteuttavan tää postaus. Ja tuplaan 🙂 Laitan linkin blogiini huomiseen postaukseen
http://llifeisadream.blogspot.com/ käyn vaikka linkkaamassa, kun se postaus on tehty!
Kiitos ja onnea arvontaan! 🙂
Liityin lukijaksi, blogisi vaikuttaa tosi kivalle! 🙂 Elämä kuvina-postaus, DIY-postaukset ja harrastuspostaus olisi mukavia, äänestin niitä. (: Teet tosi hienoja koruja!
norankynsiblogi@hotmail.com
http://bloginora.blogspot.com
Kaksi arpaa siis (:
Kiitos paljon ja onnea sullekin arvontaan! 🙂
Äänestin Unelmatyyli- tai vaatepostaus ja DIY-postausta :))
engeliinaaa@suomi24.fi
Kiitos, onnea arvontaan! 🙂
Mukana! Eniten kiinnostaa DIY-jutut ja korujen tekemisen esittelyt.
ennipisteahlforsatelisanetpistefi
Selvä, onnea arvontaan! 🙂
Heipsis! 🙂 Teet tosi hienoja koruja ! 🙂 Itsellä ei ainakaan kärsivällisyys riittäisi:) En ole virallisesti minkään kautta lukijasi, mutta oon käyny kurkkaamassa muutamaankin kertaan aikaisemmin 🙂 Äänestin Elämä kuvina-postausta 🙂
miiirraa@hotmail.com
Kiitos! Onnea arvontaan. 🙂
Äänestin DIY-postauksia! Ja toi kolmas kuva sun koruista niin aah<3
Taidan siis saada yhden arvan 😀
lindroos.c@gmail.com
😀 Haha kiitos! Onnea sullekin arvontaan. 🙂
mukana ollaan! mua kiinnostais unelmatyyli- tai vaatepostaus 🙂
tiiafromfinland@gmail.com
Jee onnea arvontaan! 🙂
hopeakoru/harrastuspostausta äänestin! Rupesin itsikkin harrastamaan sitä hijattain!
jenni.kero@hotmail.fi
http://artlifeandtravel.blogspot.com/
Kiitos! Hyvän harrastuksen oot valinnut. 🙂 Onnea arvontaaan!