Creme bruleeta ja marenkia

Oon taas vaihteeks syöny niin paljon kaikkea hyvää, että hyvä jos en poksahda. Oikeesti.

Sori vaan, surkeita kuvia päivän asusta – tai eilisen, tän päivän osalta oon vasta aamutakissa. Oli semi kiire just tolla hetkellä. Mut kuvassa on piecesin tummansinisen housut ja H&Mn pitkähihainen valkoinen paita ja vaaleanruskea tuollainen öö.. villatakki? No ei se villaa ainakaan ole(kai), tuollaista tiivistä neuletta vain. Ja siihen sopiva tummanruskea vyö.

Päivällä näin pitkästä aikaa yhtä kaveria, joka oli mulle yläasteella tosi läheinen. 🙂 Oli niin rentouttavaa istua kahvilla ja vaihtaa kuulumisia puolin jos toisin. Jälkeen päin mietin, että toivottavasti osasin pitää kanssa tarpeeksi paljon turpani kiinni, ettei tästä kaverista tuntunut, että se olin vain minä, jonka leukat loksutti koko ajan.

O tuli meille illalla, ja tehtiin crème brûleeta (tämän ohjeen mukaan), ja koska siitä jäi yli kananmunan valkuaista, tehtiin myös marenkia (ohje). 😀 Ja hei, me onnistuttiin! Niistä tuli ihan huippuhyvän makuisia! Iskän mielestä se crème brûlee oli ällömakeaa, mutta mun mielestä ihan täydellistä. 🙂 En osaa sanoa, oliko siinä eroa ravintoloissa tarjottaviin samanmoisiin, mutta ei sillä väliä. Ensimmäisiks itsetehdyiksi paahtovanukkaiksi ja marengeiksi onnistuivat hyvin. Alempana on kuvia näistä. 🙂


Dösässä oli tällainen random mainos, jonka ideaa en ihan hiffannut…



Aa tuutilullaa.

Katottiin myöhemmin illalla Taru Sormusten Herrasta ekan osan pitkäversio. 😀 Kello oli hirveän paljon siinä vaiheessa, kun se viimein loppu. Mutta oli se sen arvosta, en muista nähneeni sitä ennen. 😮 Sen sijaan sen vikan osan oon nähnyt montakin kertaa. (missä logiikka?)

Ainakin oon lukenut ne. Kaikki.

Hyvät päivät on ihanaa vaihtelua, varsinkin tuon alkuviikon osin perseelleen menon jälkeen. 🙂 Tänään pitäis lähtee käymään vääntämässä ekaks vähän hopeatöitä tai savikuppeja, ja illalla O:n kanssa kattomaan jotakin leffaa… Ehkä Mission Impossible, jos ei muuta keksitä, O:ta ei oikein kiinnostaa nää suomalaiset leffat, kun taas mua kiinnostais nähä kolme (Vuosaari, Härmä, Varasto..). Mut ehkä A lähtee kattomaan niitä mun kaa sitten kun tulee himaan / saadaan vähän rahaa säästettyä. Tai sit vaan venaillaan, että ne tulee dvd:inä vuokraamoihin. 😛


Marengit uunipellillä. Joo naurakaa vaan, se tursottaminen oli VAIKEETA. 😀

ready ♥

jäähtyneet vanukkaat

the liekinheitin. eikun kaasupoltin. eiku emmä muista mikskä sitä kutsuttiin. ps. huono kuvan laatu koska iphone.

can’t dislike.

omnomnomnom.

vanhan iphonen kuvalaatu. 🙁

ps. kaheskymmenes kuukausipäivä O:n kanssa ♥ joo nauran, kuka näitä oikeesti ees laskee. 😀 palataan asiaan sitten kun tulee kaksi vuotta täyteen…

Facebook
Twitter
LinkedIn
Pinterest

0 Responses

  1. Moikka! Jeeeee miten erilainen banneri ja bloginnimi ja kaikkee muutakin. Ulkoasu on tosi yksinkertainen ja muuttuu jo vähän tylsäksi tänne alas päin scrollaillessa. Kuvat on kivoja, mutta laatu nyt on mitä on… Tekstiä on helppo lukea, mutta omaan makuuni sitä on liikaa. Postausten sisältö on tosi sekavaa kun yksi postaus sisältää höpötystä ja kuvia monista eri aiheista.
    Numeroksi antaisin 8+

    1. Thäänks, kiva kuulla vähän laajempi mielipide. 🙂 Kuvat on mitä on, koska kamera on mitä on, enkä todellakaan voi kieltää etteikö joskus menis jutut aika hektisiksi ja aiheesta viidenteen pomppien. 😀 Tuppaan tunkemaan aina yhteen postaukseen koko elämäni ja kaiken mitä päähän pälkähtää. :s Mutta kiitos. ♥

  2. ihanii kuvii, toi vanukas näyttää tosi hyvält !:)
    pearlsinmylife-heidi.blogspot.com

  3. Oi mitä ihania herkkuja! 🙂
    Creme brûleeta en oo tainnut koskaan itse tehdä, mutta olis kiva joskus kokeilla 🙂

    1. Hihi 🙂 Joo kannattaa, se oli loppujen lopuks aika helppo tehdä, kuhan huolehtii siinä alussa ettei maito ja kerma pala pohjaan. 🙂

  4. älyttömän ihana banneri 🙂 tosi nätti oot! 🙂

    aukkau.blogspot.com

    1. Kiitos ♥ Joo tiiän, mut onhan kirjatkin sekavia jos niissä ei ole mitään sen kummempaa juonta. 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *