Miltä tuntui pudota kisasta? – Mestaritekijä-kilpailun tuloksena yhdeksäs sija

Kilpailu on kilpailu, ja niin siinä sitten kävi, että putosin Mestaritekijä-kilpailun toisena kisaajana, eli kolmannessa jaksossa. Tulin siis yhdeksänneksi, jos sijoitusta ajattelee.

En ollut varsinaisesti yllättynyt putoamisestani, koska koin hyvin vahvasti, ettei se viimeinen tehtävä ei mennyt ihan putkeen.

Kun Mestaritehtävä-tehtäväaika oli lopussa ja näin, mitä minulla ja muilla oli valmiina, minulle tuli todella vahva ennakkofiilis siitä, että oma työni on heikoin ja että lähtö olisi edessä. Se tunne ei mielestäni liittynyt mitenkään siihen, että olisin taipuvainen vähättelemään omia töitäni, vaan se tuntui vaan realistiselta. Muilla oli paljon valmiimman näköiset lopputulokset, kun itse olin joutunut oikomaan saadakseni työn kokoon aikarajan puitteissa.

Ennakkofiilis tulevasta putoamisesta vahvistui, kun kuuntelin tuomareiden kommentit ja tuntui siltä, että ainoastaan minun työtäni sanottiin keskeneräisen näköiseksi.

Tottakai sitä silti toivoo parasta, vaikka omassa päässään olisikin alkanut valmistautua putoamiseen. Arvioiden jälkeen sanoin sen kilpakumppaneille ääneenkin, että nyt taisi tulla lähtö. Ja vaikka moni mukavasti yrittikin tsempata ja väittää vastaan, se ei poistanut sitä mun ennakkoaavistusta tulevasta.

Todeksihan se mun aavistus sitten muuttuikin. Ja vaikka siihen oli hiukan ehtinyt valmistautua, se oman nimen kuuleminen oli silti yllättävän rankkaa, ja tunteet olivat pinnassa.

Vaikka hyvän mielen ohjelma onkin kyseessä, eikä pudotuksilla käytännössä haeta ”draamaa”, niin siinä kohtaa, kun kamerat sammuivat, en voinut sanoa mitään muille, koska tiesin, että kurja olo olisi kuulunut mun äänestä ja olisi purkautunut itkuna. Oli pakko kiirehtiä vessaan hetkeksi omaan rauhaan hengittämään ja päästämään pari kyyneltä ennen loppukommenttien ja teehetken kuvausta. Koska iso pettymyshän se itselle oli, sitä ei poista mikään.

Eniten harmitti, että se oli juuri tuo tehtävä, jonka jälkeen putosin: se kun liittyi sinänsä myös muuhun henkilöön, kuin omaan itseen ja käsitöihin.

3.jakson mestaritehtävän aihe oli ”perhepotretti”, eli jonkinlainen työ, jolla kuvattiin omaa perhettä tai kerrottiin jostain kiinnostavasta sukulaisesta. Se olisi ollut kenelle tahansa meistä todella epämukava tehtävä pudota. Ja mullekin tuli siinä tietenkin fiilis, kuin olisin pettänyt sen henkilön, jota työllä kuvasin. Suorastaan hävetti, ja se oli tosi ikävä tunne lisätä sen päälle, että jo pelkästään kisasta putoaminen tuntui kurjalta.

Arvostelin itsekin sen oman työni suoriltaan ”nopeasti kyhätyn näköiseksi” ja pidin sitä muutenkin tosi heikkona suorituksena. Olin tosi pettynyt itseeni.

Kuitenkin nyt kyseisen jakson nähtyäni huomasin miettiväni, että olenkohan ollut itse tuota omaa työtäni kohtaan vähän liiankin kriittinen.

Tekemäni työ ei mielestäni näyttänyt tv-ruudun kautta enää yhtään niin huonolta, kuin miltä se omissa silmissäni näytti silloin viimeisenä kisapäivänä.

Siinä oli mielestäni inspiroiva tarina: työ kuvasti taitavaa isoenoani, joka rakensi elinaikanaan käsin satoja puuveneitä ja teki paljon muitakin käsitöitä (kuten isoja puisia karhuja ilmeisesti moottorisahalla), ja asui melkein koko elinikänsä Saimaalla saaressa luonnon keskellä. Hän oli mun kaltaiselle käsityöharrastajalle todella inspiroiva sukulainen.

Lisäksi yllätyin, kun tuon veneen puolikasta imitoineen hyllyn toteutus näytti tv-näytöltä katsottuna ja valokuvissa enemmän rustiikkisen rouhealta kuin hutiloidulta. Ja nyt uskallan jo olla ylpeä siitä, miten tein kaiken siinä työssä olleen annetun aikarajan sisällä, enkä käyttänyt mitään valmismateriaaleja. Käytin uhkarohkeasti aikaavieviä tekniikoita, ja sitten vielä puutyökoneitakin, joiden käyttäminen ei tosiaankaan ole omalla mukavuusalueellani saati parasta osaamisaluettani.

Toiseksi eniten harmitti se, kun tunsin, että mulla olisi ollut enemmän ideoita näytettäväksi, kuin mitä putoamiseen mennessä olin ehtinyt esitellä.

Ja että kisa loppui jo ennen kuin ehti kunnolla alkaakaan. Tottakai siinä kaikki oli tietoisia, että monien muiden vastaavien tosi-tv-kisojen tapaan myös Mestaritekijä-kilpailun tarkoitus on vähentää porukkaa loppua kohti. Mutta silti, se oli niin sääli!

Lisäksi harmitti lähteä myös siksi, kun se porukka, missä niitä tehtäviä tehtiin, oli tosi mukava, eikä ihmisiä ja sitä paikkaa olisi halunnut hyvästellä niin pian. Ryhmähenki oli niin hyvä, että ei sitä kuplaa olisi millään halunnut puhkaista niin pian! Se oli kuin olisi yhteisellä käsityöleirillä ollut. Oikeasti, koko Mestaritekijä-kilpailun paras osuus oli se, että kilpailija-casting oli niin onnistunut. Onneksi meillä on suunnitelmissa nähdä porukalla myös lähitulevaisuudessa. ♥

En kyllä kadu yhtään tähän ohjelmaan mukaan lähtemistä. Saavutin oikeastaan kaikki tavoitteet, jotka itselläni Mestaritekijä-kilpailun suhteen oli.

Ne itselle asettamani ensisijaiset tavoitteet olivat nämä:

1. Pääse mukaan kilpailijaksi – Pääsin, ja sehän ei todellakaan ollut mikään itsestäänselvyys!
2. Älä putoa ensimmäisenä – Se oli jostain syystä isoin kammo, toisena putoaminen ei ollut yhtään niin ahdistavaa. 😀
3. Voita ainakin yksi tehtävä, eli saa ainakin yksi kangasmerkki – Voitin yhden tehtävän, ja hienon kangasmerkin!

En ihan uskaltanut konkreettisesti haaveilla, että olisin voittanut koko homman. Niin hyviä tekijöitä joukkoon kuitenkin lukeutui! Ja kun noiden tavoitteiden saavuttamisen lisäksi sai vielä kavereita, joilla on samanlaisia käsityöaiheisia kiinnostuksenkohteita, niin onko paremmasta väliä.

Nyt sitten yhtä kiinnostavaa kokemusta rikkaampana kohti uusia haasteita!

Olen myös alkanut ajatella, että ”näin oli tarkoitettu”, ja että oli lopulta hyvä asia, kun putosin jo Mestaritekijä-kilpailun alkupuoliskolla.

Miksi? Olin aivan poikki raskaasta keväästä, ja se kisan jälkeinen lähes 1,5 viikon loma tuli enemmän kuin tarpeeseen. Menin yksin mökille, tein rennosti omaan tahtiin käsitöitä ja maalasin öljyväreillä. Nautin hyvistä, viimein aurinkoiseksi muuttuneista kevätsäistä ja omasta rauhasta. Se teki todella hyvää, varsinkin kun takaisin arkeen palatessa oli edessä vaan kasapäin lisää kiirettä.

Ehdin tueksi hautajaisiin, joka olisi muuten osunut lähes päällekäin kuvauspäivien kanssa. Ja mikä todella tärkeää, mulla oli aikaa katsella rauhassa asuntoilmoituksia, joiden joukosta bongasin meidän nykyisen asunnon. Ja jo muutaman päivän sisään siitä bongauksesta oltiin käyty näytössä, ja alle viikon sisään oltiin jo tehty tarjous, joka hyväksyttiin.

Jos olisin edennyt kilpailussa pitkälle, olisi voinut käydä niin, että tämän asunnon suhteen olisi mennyt tilaisuus ohitse..!

Kiitos hurjasti kaikille, jotka seurasitte ja kannustitte mua kisassa! ♥

Nyt ei enää näy mun naamaa jaksoissa, mutta saatan tehdä tänne joitakin ”mitä olisin tehnyt, jos en olisi pudonnut” -postauksia (ne löytää kaikki blogin Mestaritekijä-kategoriasta), kun uusia jaksoja aiheineen julkaistaan. Ja toki myös Mestaritekijä-ohjelmaan liittymättömiä diy-juttuja on luvassa! Sain juuri valmiiksi kattolampun meidän keittiöön, siitä tulossa piakkoin myös postausta. 🙂

//

Psst! Jos sinulla on jotain kysyttävää Mestaritekijä-kokemuksesta tai tehdyistä töistä, niin pistä rohkeasti viestiä tähän kommenttina tai instagramissa! Kokoan vastauksia (niihin mihin voin vastata) ja muita mieleen tulevia juttuja tv-kuvauskokemuksesta erilliseen postaukseen.