Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta…

…västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Mutta missä kohtaa ollaan nyt menossa?

Aurinko paistaa ja meidän terassilla on lähes 15 astetta lämmintä. Eilen oli kai parhaimmillaan melkein 20 astetta. Auringonpalvonta kelit pian tätä menoa. 😀 Tosin sain silti palellutetta korvani, kun jääräpäisesti jätin pipon kotiin etteivät hiukset menisi huonosti. Ja päätin myös, että nyt on niin kevät että voi siirtyä karvatakista nahkatakkiin. 

Nahkatakki jostain päin Lontoota, toppi piecestä, housut gina tricotista ja huivi äidin hyllyltä + kaulaketju on itse tehty ja korvikset on Bijou Brigittestä. 

Siitä tietää että on kevät, kun kissa pyrkii ulos vaikka lasin läpi mäjäyttämällä. Tai ainakin melkein.

Katsottiin broidin kanssa Herra Popper ja pingviinit. Eihän mulla muuten ole mitään komedioita vastaan, mutta mun on hirveän vaikea katsoa ohjelmia tai leffoja, joissa on kauheita myötähäpeää aiheuttavia kohtauksia. Ja toi oli täynnä niitä. Tosin juoni oli niin klisee, että sitä katsoi melkein vain sen voimalla, että tiesi kaiken päättyvän lopulta hyvin ja the naaman vääntelijä näyttelijä Jim Carreyn pääsevän läpi kaikesta siitä sotkusta.

Share on facebook
Facebook
Share on google
Google+
Share on twitter
Twitter
Share on linkedin
LinkedIn
Share on pinterest
Pinterest

30 Responses

    1. Joo se on vähän laiheliini, plus isot korvat oikein korostaa sitä efektiä. 😀

  1. Onneks en oo ainoo, joka ajattelee noin tosta kyseisetä leffasta 😀

  2. Tosi kiva banneri sulla! Oot ihan mielettömän nätti ja sun hiukset ♥

  3. Voi kiitos tosi paljon kun linkkasit sen upotus tutorialin! Seuraavalla kerralla kokeilen sitten tota ^^ uskon, että oli apua tosi paljon.

  4. kivoja kuvia ja muutenkin kiva blogi ja tykkään noist kaikist teksti fonteista wautsi 🙂

  5. Oi, tuo sun kissa! <3 ihana!
    mukava blogi muutenkin. 🙂 suklaanhimo iski noista suklaamunista!!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *