Siinä vaiheessa kun aamulla (tai siis päivällä) nousin ylös sängystä, ei olo oikeen ollut mikään kauhean hehkeä. Eikä ole ollut koko loppu päivänäkään. Kuume nous hiljakseltaan 37,5:een (mikä on mun normilämpöön verrattuna aika paljon) ennen kuin nukuin vähän aikaa, otin särkylääkkeen ja sellasta. Eli en oo taas lähtenyt kotoa yhtään mihinkään.
Eilen haaveilin rauhallisesta illasta O:n kanssa, sivusilmällä veljiä vahtien, koska vanhemmat oli jonkun vähän niiden ikää vanhemman pyöreiden vuosien syntymäpäivillä, syöden pizzaa ja katsoen leffaa… No, ton kuumeen takia olo oli vetämätön kuin mikä, O ei missään vaiheessa ehtinyt meille omien juttujensa takia, ja pienempi broidi kokeili mitä tapahtuu, kun säärikarvasheiverillä painaa peukaloon (tietenkin silloin, kun vanhemmat on jo lähteneet kotoonta, ja mä oon se joka pääsee paikkaamaan), oliskohan tullut vähän liian paljon katottua Duudsoneita, kun kerta pikkuherran syy tohonkin oli että ”..mutku kaikkee pidä kokeilla :3”. Ja joo, veljet safkast pizzataxin pizzojen sijasta pakastepizzaa ja mä pieniruokahaluisena pari sushin palaa.
Nojoo, oon leikkinyt kameralla ja kattonut telkkaria, hellinyt kissaa ja kärsinyt milloin liian kylmästä kuin liian kuumasta, sekä ollut vähän yksinäinen. Täl hetkel vaikuttaa viel burana mut silti ei oikeen aivot jaksa toimia enkä tiiä mitä kirjottaisin, ja jos kirjotan niin teksti on aika sekavaa ja hajanaista, joten ehkäpä saatte tän lopun postausta nauttia (tai mitä ikinä) muutamista kuvista.
Btw, mä rakastan Stieg Larssonin Millenium-trilogian kirjoja. Ja dekkareiden tapaisia rikostenratkaisukirjoja yleensäkin. En tiedä, onko suomalaisen kirjakaupan 3 pokkaria 10 eurolla enää voimassa, mutta jos on, niin käyttäisin sen tilaisuuden heti kun pääsisin liikenteeseen, jos vain tilillä sattuu olemaan tarpeaksi katetta.
Meidän söpö pikku sylikissa ekassa kuvassa mun ja kolmannessa kuvassa pikkubroidin sylissä 🙂
Jaakko Saariluoma Saakko Jaariluoma hehehe joo lol. Putous on kiva, tosin en oikein välitä tän vuoden sketsihahmoista. Tossa ylempänä olevat hopeakimalle kynsilakka ja eyeliner on ostettu KICKSistä, ajattelin käyttää niitä wanhojen meikissä. 🙂
Meidän kissan lempipaikka on nyt näin varsinkin talvella lämpöpatteri. En voi kieltää, ettenkö olis kuumeen takia kylmissäni olessani ollut vaihteeksi aika kateellinen, kun toinen pystyy sillä tavalla loikoilemaan, mutta ite on liian iso (surprise surprise, oli taas niin järkevä huomio).
Tahtoisin vajota ammeeseen ja painaa korvan veden alle ja kuunnella kuuntelematonta, keskittyä ajatusten virtaan. Mutta toisaalta taas tahdoisin painaa korvanapit korviin, kääntää volume kovalle ja antaa musiikin tunkeutua aivoihin ja vapautua sen luomiin fiiliksiin.
Ehkä mun kannattais mennä kohta takas nukkumaan…
Mut hei viimetteeks vielä sitä että HERRANJESTAS tänne on tupsahtanut kaksi uutta lukijaa! Ollos tervetulleet tutustumaan pääni sisäiseen ja ulkoiseen hämärän jännään maailmaan. Ollaan jännän äärellä.
Ja näist puheista päätellen kuume on vaihteeks nousussa. Älkää huolestuko. 😀
4 Responses
oooii mite ihana toi kissa<3 :–)
Joo se on sellanen lellarijääräpääkiusanhenkisylikissa ♥ kiitos 🙂
aivan ihana tuo kisu♥ voi kun mäkin oppisin joskus syömään sushia 😀 en ole koskaan edes maistanut, koska musta se näyttää jotenkin epäilyttävältä! mutta ehkä vielä joskus 😉
Kiitti! :—) Mun mielestä sushi on mielenkiintosen näköstä, ja useimmiten vielä mielenkiintosemman makusta (nimimerkillä wasabia nenäänsä vetänyt ja japanissa käynyt) Kannattaa kokeilla joskus ihan spontaanisti, tosin en suosittele mitään kaupanhyllyllä monta tuntia seisonutta halpis-sushia, niistä ei yleensä saa mitään järisyttävän upeita makukokemuksia. 😀